Tieni valkenee, kevääni koittaa, onneni puhkeaa vihdoin, vihdoinkin! —
Mikä sai Maurin useasti äkkiä hillityksi kesken tunteiden valtavan kuohunnan? Mikä kolkutus kuului omantunnon ovelta?
— Onko tämä jotakin väärää? — hän kysyi itseltänsä. — Ei, miksi se olisi? Minähän olen vapaa.
Kuitenkin se esti hänet lähestymästä Kyllikkiä. Tultuaan hänen seuraansa Mauri ei voinut avata huuliansa. Hän sai vaan palavan halun rukoilla. Kerta kerran perästä hän anoi samaa: — Jumalani! — hän pyysi. — Anna minun nyt ottaa sinun kädestäsi se onni, jota värisevä sydämeni tuskin tohtii uskoa. Kerran ennen otin itse osani ja tulin onnettomaksi. Mutta tämänhän täytyy olla sinulta — sinun sanomaton lahjasi. Anna minun nähdä täysi valkeutesi ja ylistää sinua! Älä salli minun astua harhaan!
11.
Mauri luki raamattuansa. Hän luki ja tutki yhtä ahkerasti kuin suuren hengellisen ratkaisunsa ihanina aikoina. Hän tiesi, että sanasta yksin oli Jumalan tahto hänelle avautuva.
"Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee aviorikoksen häntä vastaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee aviorikoksen."
Ne olivat Jeesuksen omat sanat, epäämättömät ja vakavat. Mauri ymmärsi ne hyvin. Tämän oli Margit tehnyt hänelle.
Mutta hän itse? Eikö hänen asemansa ollut aivan toinen? Hän ei ollut hylännyt — itse hän oli hylätty; ei hän ollut eronnut — hänet oli erotettu. Olihan hän vapaa — sillä Jeesus sanoo, että on yksi synti, joka purkaa liiton… se johon Margit oli langennut menemällä toisen vaimoksi.
"Joka nai erotetun, hän tekee aviorikoksen."