6.
Kotiin tultuansa Mauri aluksi vierasti kansakoulua, kunnes ystävällinen täti tuli Koivulta hakemaan "poikaansa". Pian hän sitte pääsikin ennalleen opettajan ja tädin parissa. Mutta vanha tuttavallinen toverisuhde Kyllikkiin ei oikein ottanut palataksensa. Opettaja ei sitä ihmetellyt, hän hymyili vaimollensa: — Tuommoinen aika on kaikilla kasvavilla pojilla!
Hämilliset ajatukset hälvenivät vähitellen, vaikka vieraantumista kesti edelleen. Kaupungissa Mauri ja Kyllikki eivät vastakaan seurustelleet keskenänsä. Kotona he usein joutuivat yhteen läheisen naapuruuden tähden, mutta he eivät etsineet toisiansa entisinä erottamattomina ystävinä.
Kotipitäjässä ei ollut säätyläisnuorisoa nimeksikään, ellei sattunut kesävieraita. Rovasti ja nimismies olivat vanhoja, kappalainen äsken nainut ja kunnanlääkärin virka vasta kyseessä. Kirkonkylästä ei ollut ketään lähetetty kaupunkiin opiskelemaan ennen Mauria ja Kyllikkiä. Niin ollen he nykyään olivat sivistyneintä lomaseuraa Tuomarilan tyttärelle, jos huvitusta oli lähitienoilta hankittava.
Kyllikki ei juuri viihtynyt Margitin parissa. Hän piti paljon enemmän entisistä kansakoulutovereistansa, nuorista tytöistä, jotka askarsivat kotitaloissansa tai palvelivat lapsenhoitajina ja työapulaisina, mikä missäkin. Näiden luona hän liikkui päivänsäteen lailla, oli vapaa ja luonnollinen ja tunsi orjuutusta, jos piti olla hieno. Margit käytti päivänvarjoa ja käsineitä, Kyllikki antoi ihonsa paahtua ruskeaksi, ja sukat ja kengät olivat hänelle ylellisyyttä muulloin kuin pyhinä.
Toisin oli Maurin laita. Kyllä hänkin kotona eli luonnon vapaudessa ja kulki työtamineissa, mutta pyhäpuku ei häntä rasittanut, sillä likaantuminen oli hänelle tosiaankin maatyön vastenmielisin puoli. Hän oli aina hyvin tyytyväinen saadessaan ottaa yllensä siistit, sileät vaatteet, jotka kylän räätäli parhaan taitonsa mukaan oli tehnyt. Tuomarilaan mennessänsä hän vielä lisäksi pani kaulaansa valkoisen kauluksen, jonka kiilto oli emännöitsijän ylpeys, ja kaupungista ostetun silkkisolmukkeen. Hän näytti niin sievältä ja suloiselta pehmeine kiharahiuksineen ja kirkkaine sinisilmineen, että häneen voi mieltyä ken tahansa. Tuomarinna sanoi miehellensä, että rikkaiden talollisten pojat ovat toisenlaisia kuin tavalliset nousukkaat. Mauri Koivu on oikein hieno poika, kaino käytökseltään ja muuten ymmärtäväinen. Häntä voisi luulla vaikkapa sivistyneeksi, jos hän vaan osaisi ruotsia.
— Tahtoisiko Margit soittaa? — oli Maurin säännöllinen pyyntö joka vierailulla.
Margit teki sen mielellään. Hän oli paljon edistynyt, eikä maalla ollut mitään kuulijakuntaa. Tuntui hauskalta sekin, että joku ihaili, muistuttamatta epäpuhtaista sävelistä, niinkuin isän oli tapana. Eikä Mauri vaatinut vaihtelevaa ohjelmaakaan. Hän kuunteli yhtä innokkaasti lauluja, tansseja ja sonatiineja, samaa vaikka kymmeneen kertaan.
Kerran sateisena kesäpäivänä oli muutamia nuoria koossa Tuomarilassa. Oli kylän kesävieraita, lisäksi Kyllikki ja Mauri. Kun keila, kroketti ja tennis eivät käyneet päinsä, piti keksiä sisäleikkejä. Joku ehdotti, että kaikille jaettaisiin tyhjiä paperipalasia. Yhden tuli lausua kysymys, toiset kirjoittivat muutetulla käsialalla vastauksen kukin omalle lapullensa; sitte laput sekoitettiin ja luettiin ääneen, eikä vastaajia saanut arvailla.
"Kuka on paras ystäväsi?" ilmoitettiin ensimmäinen kysymys.