— Mutta rakkautesi — sammuiko se Margitin tähden?
— Ei se sammunut. Minä annoin sen Jumalan talteen. Se ei ole, ei saa olla enää sydämessäni!
— Miksi siis sanoit — vakuutit eräälle, joka sen minulle kertoi…
Kyllikki punastui.
— Kuinka hän sen tietää? En minä maininnut nimeäsi.
— Ei hän sitä tiedäkään.
He katsoivat hetken toisiansa silmiin. Sitte Kyllikki vastasi tyynesti:
— Sanoin, etten voi unohtaa sitä, jota olen rakastanut. Minä tiedänkin, Mauri, että en unohda sinua koskaan. Mutta se rakkaus, jota sinä kysyt, on toista.
— Miksi se on toista? — sanojen tyyneys kiihdytti Mauria. Hän ei nähnyt, mikä ankara kuohu kävi tytönkin sydämessä. Se yritti jo puhkaista pintansa.
— Älä kysy — oi älä kysykään! Ei meidän pidä keskustella kauvemmin. Lapsetkin sinä unohdat. Kuinka sievästi ja kiltisti he leikkivät — mutta ehkä heidän tulee kylmä.