Samassa hän muisti, että mennyt kuitenkin oli poissa, ja surullinen ilme palasi hänen vilkkaisiin kasvoihinsa. Mutta Maurin valtasi kokonaan Kyllikin takaisintulon kuva, ja hän lohdutteli itseänsä ja ystäväänsä: — Sittehän sinä taas poimit sinikelloja ja soutelet ja näet meidän karjamme kartanolla… Kyllikki, toivotaan, että aika kuluu pian!
8.
Rouva Kotirannan täysihoitola oli suosituin koko kaupungissa. Hän osasi järjestää vaatimattoman asunnon hauskaksi ja miellyttäväksi, keitti maukasta, yksinkertaista ruokaa ja tuli toimeen halvoilla maksuilla, tarjoten sen kaiken ohella nuorisolle äidillisen sydämen ymmärtämystä ja herttaisuutta. Siellä Mauri oli onnellinen, ja Kyllikki kukoisti heleimpänä kukkana nuorten joukossa.
Mauri oli hiukan rasittunut. Hän oli kesällä lukenut luokan yli, eikä hän nyt jaksanut istua työpöydän ääressä yhtä keskeymättä kuin ennen. Kuinka ikävä hänen olisikaan tullut yksinäisyydessänsä sekatavarakauppiaan luona! Täällä kodin hellä hoiva ja likeisen toveripiirin seura oli hänelle uutta maailmaa, jossa jokainen lepohetki muodostui juhlaksi.
Opettajan rouva oli ollut satojen lapsukaisten rakkaana "koulutätinä" maalla. Nyt hänellä, paitsi omaa tytärtänsä, oli hoidossansa yhdeksän nuorta, sekä poikia että tyttöjä. Riittipä siinä parvessa iloa, eloa ja moninaisia harrastuksia. — Läksyt ensin! — se oli tädin horjumaton vaatimus. Muuten hän mielellänsä oli kaikessa mukana. Vieraisille ja kokouksiin hän ani harvoin suostui menemään iltasin. Illat kuuluivat hänen nuorillensa. Hän sytytti ruokasalin lampun ja istuutui sen ääreen parsimaan joukkonsa sukkia, jotka olivat tulleet pesusta kantapäät hajanaisina. Piankin ovea naputettiin, askeleet hiipivät hänen luokseen, ja joku ujo tyttönen pyrki valittamaan huoltansa tai toinen kertomaan "hauskaa". Pienemmistä muuan tarvitsi apua läksyihin, toinen neuvoa vaatteittensa hoitoon. Joskus taas oli kaikilla aikaa. He ryntäsivät ruokasaliin ja pyysivät saada leikkiä. — Täti, arvoitusleikkiä! Kivikuntaa, kasvikuntaa… Täti, pojat voimistelisivat tänä iltana! Me tytöt myöskin! Saammeko pingoittaa nuoran ja hypätä yli? — Sattuipa, että hän silloin hymyillen näytti sukkakasaa. — Minä arvelisin tarvitsevani apulaisia. Jos kukin teistä parsii oman parinsa, on pöydällä kohta kymmenen paria vähemmän. Sitte leikkikää ja voimistelkaa mielin määrin!
"Parsimisillat" eivät suinkaan olleet ikävimpiä, ei edes pojistakaan, jotka ensin hämillään yrittivät tehdä tenän. Täti ja tytöt opettivat, naurettiin ja laskettiin leikkiä, ja tuota pikaa he kehuivat päässeensä mestareiksi. Sen puolesta tädin ei enää olisi tarvinnut parsia ainoatakaan sukkaparia — mutta usein hän parsi kuitenkin, varsinkin ahkeralle Maurille, joka ilmankin istui kumarassa liian paljon. Kun Mauri laatikostaan löysi tädin rakkauden jäljet, tunsi hän kiitollisin sydämin ikäänkuin henkäyksen äidin huolenpidosta, jota hän ei tietoisesti koskaan ollut kokenut.
Vanhemmat koululaiset halusivat väliin keskustella. He istuivat vakavina, valitsivat puheenjohtajan ja ehdottivat kysymyksiä. Kyllikin piti koulun konventissa alustaa keskustelu raittiusasiasta, ja kotipiirissä ensin kuultiin ja arvosteltiin hänen esitelmänsä. Mauri puhui itsekasvatuksesta innostavan kirjan johdolla, jonka hän äskettäin oli lukenut. He olivat kumpikin täynnä tulta ja intoa. Tällaiset olivat "heidän iltojansa". Mutta muutamat kyllästyivät ja tahtoivat tanssia. Se oli tädin vaikein koettelemus, kun vielä surun haava vuoti verta omassa sydämessä. Hän hillitsi tunteensa ja vastasi levollisesti: — Niin, tänään keskustellaan ja ensi viikolla voitte kerran tanssia.
Ne eivät olleet mitään tanssiaisia; sellaisia ei Kotirannan asuntolassa koskaan pidetty. Omat nuoret kertyivät kokoon arkipuvuissansa kirjojen äärestä, tuoden joskus vieraankin toverin mukaansa. Tunti, korkeintaan puolentoista, eikä usein — se oli sääntö.
Margit, joka tänä talvena oli erinomaisen halukas Kyllikkiä tapaamaan, osui kerran hänen luoksensa tanssi-iltana. Hän, maailmalla tottunut, oli Kotirannan täysihoitolaisten mielestä erikoinen ja ihmeellinen, ikäänkuin keijukainen tai prinsessa. Kuinka hän leijaili kauniisti! Pojat kumarsivat hänelle, ja tytöt pyysivät: — Tule minun kanssani! — Ja minun!
Sitte Kyllikki ja Mauri kutsuttiin vastavierailulle Margitin serkkulaan. Siellä oli oikeat tanssiaiset. Tytöt olivat vaaleissa puvuissa, istuivat pitkin seiniä ja tanssivat ainoastaan poikien kanssa. Kyllikki arveli itsekseen, että tämmöinen oli kaikkea muuta kuin hauskaa. Mauri puolestaan viihtyi omalla tavallansa. Tanssit olivat vaikeita, hienoja ja uudenaikaisia; hän sai ilokseen syrjästä katsella, koska hän harvoja osasi. Koko sali oli hohtava, kirjava, läikehtivä niinkuin kukkameri, ja Margit oli niin kaunis, että yksin häneen olisi voinut katsoa koko illan.