— Mikä on väärä ura? Mistä sen huomaa? — kysyi eräs tytöistä.
— Esimerkiksi… Mauri mietti, epäröi ja sanoi äkkiä: — Esimerkiksi jos minä haluaisin tiedemieheksi ja minun pitäisi jäädä taloa hoitamaan.
— Minkätähden sinun sitä pitäisi?
— En minä sanokaan, että niin käy, mutta jos.
— Väärän alan tuntee siitä, että haluaisi toista ja kumminkin tekee toista, — selitti eräs poika viisaan näköisenä. — Semmoista sattuu paljon.
— En tiedä — minä uskon, että sen tuntee sisässään, — puuttui Kyllikki innokkaasti puheeseen. — Mutta se ei ole oikein. Jokaisen tulee seurata taipumustansa, sillä ei Jumala suinkaan tahdo meitä väärälle alalle. Ei hän meiltä iloamme ryöstä.
— Joskus estetään, mitä me hartaimmin olemme halunneet, — sanoi täti, katsellen hellin silmin nuorta parveansa, jolle elämän pettymykset vielä olivat vieraat. — Joku haluaisi lukea, eikä hänellä ole varoja. Toinen toivoisi ruumiilliseen työhön, mutta terveys murtuu. Jumalan ajatukset ovat korkeammat meidän ajatuksiamme. Emme me aina joudu väärälle uralle, vaikka oma tahtomme ei tapahdu. Jumala johtaa varmasti siten, että voimme tehdä työtä siunauksessa. Mutta pahempi on, että monet ihmiset kulkevat oman mielensä mukaan eivätkä suostu Jumalan teihin.
— Tuleeko meidän siis seurata taipumuksiamme vai eikö? — kysyi Mauri hiljaa, huomattavalla jännityksellä.
— Tulee, ellemme siten sodi Jumalan tahtoa vastaan.
Margit peitti pienellä kädellänsä haukotuksen. Nuoremmat lapset liikehtivät levottomasti. Oikealla hetkellä teetarjotin lopetti juhlallisuuden.