— Mitä minun on tekeminen? Mitä minun on tekeminen? Minähän murran joko isän sydämen tai omani.
Hän lysähti koivun juureen, ja itku puistatti koko ruumista. Tällaiseksiko hänen ylioppilasilonsa kääntyikin?
Hiukan toinnuttuansa hän palasi talolle ja etsi isänsä.
— Antakaa minulle anteeksi, isä, — pyysi hän. — Jättäkää minulle ajatusaikaa. Se tuli niin äkkiä, että vieläkin olen kuin pyörryksissä. Saanhan minä olla oma poikanne kuitenkin?
Isän synkät kasvot vähän kirkastuivat.
— Oma poika — niin, mikä sinä muu olisit? Mutta en minä mieltäni muuta.
Mauri pysytteli koko päivän itseksensä. Kerran hänen katseensa kulki joen taakse. Kansakoulun ikkunat kimaltelivat ilta-auringossa, mutta se loiste ei lohduttanut. Kuka siellä nyt oikeastaan asustikaan? Ensin oli ollut tilapäisiä ja väliaikaisia opettajia, sitte joku vakinainen Tolonen, jota Mauri tuskin oli nähnyt. Jospa kaikki olisi ollut niinkuin lapsuuden aikoina!
— Minä kirjoitan tädille ja Kyllikille, — päätti hän. Se kevensi sydäntä. Mauri etsi kirjoitustarpeet ja istuutui pöytänsä ääreen.
"Rakas täti ja Kyllikki! Muistatteko, mitä kerran keskustelimme? Tuleeko seurata taipumustansa vai eikö? Täti vastasi: Tulee, ellemme sodi Jumalan tahtoa vastaan. Nyt minä olen tienhaarassa ja suuressa ahdistuksessa. Kuinka voin tietää Jumalan tahdon?"
Hän kuuli kolinaa ja juoksuaskeleita. Ovi temmattiin auki.