— Tulkaa pian, maisteri! — huusi palvelustyttö. — Isäntä on kipeä, hän kaatui lattialle.
Mauri ei käsittänyt, kuinka hänen jalkansa kantoivat. Epätoivossa hän syöksyi tupaan. Rengit olivat nostaneet vuoteelle isännän, joka makasi läähättäen. Lähetettiin heti noutamaan lääkäriä, joka asui lähellä ja saapuikin heti. — Sydänkohtaus, ankara, mutta ei hengenvaarallinen, kuului lausunto. Mauri huoahti syvään. — Jumalan kiitos, en kumminkaan ole häntä tappanut!
Maurin kirje jäi kesken ja lähettämättä. Hän hoiteli isäänsä öin päivin, mutta ei puhunut mitään silloisesta asiasta. Syvä alakuloisuus ja kärsimys asui hänen kasvoillaan. Hän kävi taistelua kuin tuomiosta ja vapaudesta.
2.
Vanha rovasti ei ollut enää pariin vuoteen saarnannut eikä käynyt pitäjämatkoilla, mutta hänen huoneensa ovi oli avoin jokaiselle tulijalle, eivätkä murheelliset ihmiset mistään niin mielellänsä etsineet lohdutusta kuin hänen isällisestä osanotostaan ja kokeneista neuvoistaan. Hyvin Mauri tiesi sen. Vanha Juha, joka oli joutunut sielunhätään, leski-Matleena, jonka viimeinen eloonjäänyt poika kuoli merillä, ja sokea Mikko, kylänkerjäläinen — kaikki ne olivat kertoneet, että he rovastin sanoista ja hyvästä tuesta löysivät rauhan ja ymmärsivät Jumalan kurituksen ja rakkauden.
Mauri oli pikku pojasta asti joka pyhä käynyt kirkossa ja painanut lapsensydämeensä, mitä ymmärsi rovastin saarnoista. Sittemmin hän koulun loma-aikoina oli yhä istunut tutulla paikallaan Koivun penkissä saarnastuolin sivulla, ja kylän muiden nuorten kanssa hän oli rippikoulunsakin käynyt. Mutta kahdenkeskisille puheille rovastin luo hän ei koskaan ollut pyrkinyt. Ei juuri olisi ollut asiaakaan.
Nyt oli asiaa. Levoton sydän tuli niin tulvilleen, että sen täytyi purkautua. Eiköhän vanha, isällinen paimen voisi häntäkin opastaa?
Kun Mauri saapui pappilaan, oli rovasti nukkumassa päivällisunta. Hänet ohjattiin ruokasaliin, jonne hän istui yksin odottamaan.
Mauri katseli ajankuluksi ensin sanomalehteä, sitte seinätauluja. Siinä oli Luther ja Melanchton karkeina painokuvina ja niiden välillä "Ihmisen sydämen hyvät ja pahat asukkaat", enkelit ja paholaiset. — Hyvää kaiketi nuokin tarkoittavat, — arveli Mauri, vaikka hän ei voinut kieltää, että ne pikemmin näyttivät hupaisilta kuin vakavilta.
Viimeksi hänen silmänsä sattuivat vähäiseen puupiirrokseen, joka ilman kehyksiä oli kiinnitetty nastoilla seinähyllyn viereen. Se tuntui tutulta. Niin, nyt Mauri muisti; heillekin kotiin oli tullut samanlainen lahjakuva joululehden mukana. Siihen oli kuvattu ristiä kantava Kristus, ja alla oli taulun nimi: "Via dolorosa" — "Tuskien tie".