— Pitääkö minun välttämättä neuvoa sinua? Johtopäätös olkoon omissa käsissäsi. Jos tahdot kuulla mitä minä tekisin, en ainakaan antaisi isieni muistoa vieraille.
— Rovasti ymmärtää maanviljelystä hyvin, — yritti Mauri puolustautua. — Minä olen kovin taitamaton.
— Hyvä tahto opettaa järkevää miestä. Minä tulin suoraan kirjojen äärestä pappilan hoitajaksi; sinulle on lisäksi opisto tarjona.
— Silloin luvut jäävät ainiaaksi. — Syvä huokaus seurasi sanoja.
— Ehkäpä ei. Annan siis nyt kumminkin neuvoni, jota pyysit. Mene Mustialaan, koska isäsi haluaa. Kun olet valmis, tee sitte mitä olot sallivat. Isäsi ei ole vielä kovin vanha; jos hän pysyy terveenä, voi hän kauvankin hoitaa tilaa ilman sinua ja sinä saat rauhassa lukea. Hänellä on hyvät varat, ei se hänelle merkitse uhrausta.
— Isä ei luvannut varojansa minun lukuihini. Enkö jo kertonut?
— Kerroit, kerroit. Sehän on toinen asia, sinä aioit vieraantua talosta. Tee hänelle selväksi, että loppusuunnitelmasi on sama kuin hänen. Enpä silloin luule hänen kieltävän.
— Mutta mitä luvuistani, jos ne kuitenkaan eivät vie todelliseen tulokseen? — kysyi Mauri yhä epävarmana, vaikka koittavan toivon pieni välke silmistä pilkahti.
— Ne vievät niin kauvas kuin Jumala tahtoo. Sittehän näet mikä seuraa. Joko sinusta tulee tiedemies, joka ymmärtää isännöitsijänsä toimia, tai sinä noudatat Tapanin esimerkkiä: päivin raadat niinkuin hän, illoin luet, niinkuin hän lauloi.
Mauri istui, mietti ja mietti. Tie rupesi aukenemaan. Kuta paremmin hän ymmärsi mahdollisuudet, sitä vapaammaksi ja keveämmäksi hän tunsi mielensä.