Äiti silitti hänen hiuksiansa, koettaen lohdutella. — Ajattele, jos sinä toimisit Koivulla ja hän kulkisi maailmalla: sinä odottaisit, odottaisit vuodesta vuoteen, toivoen hänen rakkauttansa tieten tai tietämättäsi. Hän palaisi ja toisi ehkä toisen mukanansa. Miltä sinulle tuntuisi silloin?
Kyllikki ei vastannut. Hän vaan kiinteämmin painoi kasvojaan käsiinsä, itkien kiihkeästi.
— Eikä Maurikaan suostuisi ehdotukseesi. Ole vakuutettu siitä, että hän ei suostuisi.
Huoaten Kyllikki kohotti päänsä, lähti keittiöön ja repi kirjeensä pieniksi palasiksi pesään. Sitte hän huuhteli kasvonsa ja alkoi kirjoittaa toista kirjettä, tavallista osanottokirjettä, jossa ilmaistaan myötätunto, kun ystävää on suru kohdannut…
4.
Samana kesänä, jolloin Mauri saapui kotiin nuorena agronoomina ottamaan isännyyttä vastaan, palasi Margit ulkomailta isänsä kanssa. Hän oli yhdeksäntoistavuotias neitonen, jonka muoto todellakin muistutti kuvakirjan enkeleitä. Tukka oli kiharainen, kullan vaalea, silmät siniset ja vartalo siro ja hento. Siivet vaan puuttuivat ja taivaallinen katse.
Margit oli lopettanut koulunsa kesken, sillä ylioppilastutkintoon tarvittiin matematiikkaa, joka nosti pystyn jo viidennellä luokalla. Hän luopui sitä lukemasta ja jatkoi mieluisempia aineita. Kielet häntä innostuttivat, sillä äidin lupauksen mukaan niiden oppiminen takasi hänelle ulkomaanmatkan. Ranskankieltä hän sipersi somemmin kuin kukaan tovereista, eikä saksakaan tuntunut vaikealta, mutta muuten hän töin tuskin pääsi luokalta luokalle. Ei ollut juuri aikaakaan lukea monia aineita kunnollisesti. Iltapäivät kuluivat soittoharjoituksiin ja kävelyihin kaupungin pääkaduilla, ja illoin oli nuortenkutsuja tuon tuostakin.
Kuudennella luokalla ollessaan Margit oli vähällä mennä salakihloihin serkkunsa kanssa, mutta he pahastuivat toisilleen tanssiaisissa ja erkanivat. Silloin hän vasta oikein huomasi, että Mauri Koivu, kesätoveri, oli kymmenen kertaa sievempi poika kuin serkku konsanaan. Seitsemännellä luokalla Margit käveli runollisessa hämärässä puistokadulla, saaden seuraansa pitkän, hoikan kahdeksasluokkalaisen. He kirjoittelivat koulussa pieniä kirjelappuja, suostuivat tapaamisista luistinradalla, tanssivat yhdessä ja hymyilivät toisilleen, kunnes lopulta kahdeksasluokkalainen selitti rakastavansa Margitia. Margit nauroi. Sehän oli ollut vaan leikkiä — hauskaa kummallekin, vaan ei tietysti mitään muuta. Itsekseen hän ajatteli, että hän aivan yhtä mielellään olisi luistellut ja tanssinut Maurin kanssa, jos vaan tämä olisi viitsinyt. Mutta Mauri oli liian totinen ja aatteellinen.
Koulusta erottuaan Margit pääsi vanhempainsa kanssa Eurooppaa kiertämään. Sitte hän sai yksin jäädä muutamaksi kuukaudeksi Wieniin, jossa hänen äitinsä oli tyttönä oleskellut. Hän oli ihastunut ja haltioissaan. Hän asui äitinsä nuoruudentuttavan, arvokkaan leskiprofessoritar Barlitzin luona, puhui saksaa ja nautti elämästä. Siellä oli Else tytär, melkein Margitin ikäinen, vilkas, lapsekas ja huvinhaluinen, juuri elämän kynnyksellä. Tytöt sopivat yhteen erinomaisesti ja liittyivät kiihkeään ystävyyteen. Perheen vanhin poika, Raimund tohtori, professoriksi pyrkivä hänkin, saatteli heitä kaikkiin maailmankaupungin nähtävyyksiin. Hänellä oli kyllä työtä eikä liikoja varoja — siitä vanha professoritar välimmiten muistutti — mutta pitihän vieraalle olla kohtelias, niin kaukaiselle ja kauniille varsinkin. He ajoivat vaunuissa Ringillä, istuivat iltasin Burg-teaatterissa ja hovioopperassa, soutelivat Tonavan laineilla ja kiipesivät Kahlenbergin kukkulalle pyökkirinteiden polkuja. Ah, miten oli kevät ihana, kun kaikki puut puhkesivat punaisiin, keltaisiin ja valkoisiin kukkaseppeleihin! Silloin nuori tohtori pyysi viehättävää pohjolan keijukaista jäämään ainiaaksi luoksensa kevään hurmaukseen. Margitin sydän sykki oudossa hehkussa, hänen olentonsa hempein sulo puhkesi kuin kukka auringon kosketuksesta, ja hän kuiskasi jäävänsä riemulla, kaipaamatta mitään ja ketään, sen omaksi, joka oli vallannut hänen sydämensä.
Kihlaus jäi salaan. Professorittaren tahdosta Margitin täytyi hilliytyä ja peittää se Elseltäkin, jota hänen äitinsä sanoi pikku lörpöksi. Julkaisun oli määrä tapahtua vasta Margitin isän tultua Wieniin tytärtänsä noutamaan. Ikävällä Margit ajatteli, että hänen vielä piti matkustaa kotiin. Sulhanen lupasi tulla mukaan, ja morsiamen ohjelma oli valmis. Vietetään häät heti, pian, valoisana juhannusyönä tai viimeistään elokuun kuutamossa, Tuomarilan kauniissa Sveitsissä joen rannalla! Margit viserteli kuin lintunen, onnellisena, huomisesta huolehtimatta.