Tunteiden kuohu laskeutui, kuin meren vaahtoiset aallot illan hiljetessä, ja omantunnon ääni puhui selkeästi ja vakavasti:
— Mauri, Mauri, missä olet? Elämäsi tärkeimmän askeleen sinä astuit huumauksen vallassa, ilman ainoata rukouksen huokausta!
Ja Maurin sydän lisäsi: — Osan, jota rohkeimmat toiveeni eivät olleet tavoittaneet, minä sain kuin kultaomenan puusta helmaani — ja otin ilman ainoatakaan kiitoksen kuisketta Jumalalle!
Levottomuus ja katumus täytti hänen mielensä. Hän koetti nyt kiittää ja rukoilla, mutta ajatusten oli vaikea pysyä koossa. Kaiken muun ohella soi hänen korvissaan lakkaamatta: — Mitähän Kyllikki ajattelee, kun saa tietää? Mitähän Kyllikki kirjoittaa?
8.
Toisena aamuna Mauri heräsi, olennossa omituinen, epäselvä tuntemus siitä, että jotain oli tapahtunut. Oliko se riemuisaa, oliko se raskasta ja painostavaa? Kesti kotvan, ennenkuin hän pääsi tajuihinsa ja muisti kaiken.
Tänään piti elonleikkuun alkaa. Hyvä, Pekka saa sen järjestää, ja väki tulkoon toimeen isännättä. Mauri oli luvannut heti aamulla lähteä Margitin vanhempain puheille.
Nyt hän oli selvillä, hypähti nuolena vuoteesta ja alkoi pukeutua. Uusi vaalea kesäpuku ylle, kiiltävä kaulus ja hieno solmuke.
Margit oli luvannut olla ylhäällä varhain, hyvin varhain. Mauri katsoi kelloa, se oli puoli yhdeksän. Hän oli kauvan nukkunut yövalvontansa jälkeen. Väkihän ehtii aamiaiselle, ellei hän kiirehdi.
Ennenkuin hän pääsi poikkeamaan Tuomarilan tienhaarasta, tuli väki jo vastaan. Mauri oli kovin hämillänsä, mutta koetti näyttää reippaalta tervehtiessään hyvää huomenta. — Huomenta, — kuului monista suista. Mauri huomasi salaista kuiskintaa ja näki ihmetteleviä, myöskin ilvehtiviä katseita. Pekka oli kovin totinen ja muljotti syrjäsilmällä.