Mauri joudutti askeleitansa. Miltähän tuntuu perille tullessa? Miten hänet otetaan vastaan? Onkohan Margit jo puhunut vanhemmillensa?
Oli, kaikki oli täysin selvää. Morsian lehahti puutarhakuistilta suoraan hänen syliinsä, ja tuomari ja tuomarinna tervehtivät häntä herttaisesti tulevana poikanansa. Margit oli kertonut salaisuuden heti yöllä. Isä oli varsin tyytyväinen, sillä pikku lemmikin suru oli häntä painanut Berliinistä asti. Äiti olisi tietysti toivonut hienomman vävyn, mutta hänkin nielaisi puolittaisen mielipahansa. Mauri oli sievä ja siisti nuorukainen, muuta ei voinut sanoa, ja lisäksi rikas. Rahoilla saa paljon aikaan, sekä komeutta että iloa. Onneksi ei talonpoikaissukulaisiakaan ollut elossa, ei ainakaan likeisiä. Ja Maurilla oli hyvä kielipää, sen Margit oli usein sanonut. Pieni häämatka Ruotsiin, vaikkapa kauvemmaksikin — no niin, kyllä kaikki muodostuu, kun on hyvää tahtoa.
Nyt auringonpaisteisena aamuna koko huvila säteili. Tuomarinnakaan ei näyttänyt vähintä jälkeä yöllisistä tunteistansa. Maurin piti tietysti sanoa heitä tädiksi ja sedäksi, kunnes nimitys vaihtuisi vielä läheisempään. Se oli tapahtuva pian. Margit toivoi kiihkeästi häitä — koti-Sveitsissä, syyskuutamon aikana. Hänellä oli omat päähänpistonsa, sillä lintusella. Pitkät kihlaukset olivat vanhemmistakin ikäviä, ja nyt lisäksi oli kodin muutto edessä. Olihan Mauri kovin nuori, mutta talonsa puolesta valmis menemään naimisiin koska tahansa; ja Helsingistä voi saada huonekaluja ja liinavaatteita Margitille minä päivänä vaan tilasi. Sunnuntaihin asti pidetään kihlaus salassa ja julkaistaan se kuulutuksella. Heti sen jälkeen lähetetään hääkutsut. — Kuinka hirveän hauskaa! — riemuitsi Margit. — Se on niin originellia, ettei kukaan meidän tuttavistamme vielä ole niin tehnyt! — Ja Wieniin myöskin hääkutsu, — päätti hän mielessänsä. — Ennätän kumminkin ennen Raimundia.
Maurin oli aivan pää pyörällä ehdotusten nopeudesta, mutta oikeastaan tämä oli hänellekin kaikkein mieluisinta. Supattelu ja salapuheet kiusasivat häntä kovin. Hän pelkäsi väen puhuvan jo nytkin.
Hieno aamiainen oli valmistettu kihlattujen kunniaksi, samoin päivällinen. Mauri ei saanut lähteä koko päivänä, ei, ei. Tänään Margit pyytämättä otti esiin viulunsa. Mauri suli säveliin, onnellisena, hurmaantuneena jälleen. He kävelivät puistossa ja istuivat samassa lehtimajassa kuin eilisiltana. Margit nojasi Maurin olkapäähän, kietoi valkoiset käsivartensa hänen kaulaansa ja ojensi punahuuliaan. Mauri sulki hänet syliinsä hehkuvin tuntein. Hetket riensivät, päivä kallistui iltapuoleen.
Harmiksiko sen piti tapahtua? Kotiin mennessään Mauri taas kohtasi illalliselle palaavan työväkensä, vieläpä juuri Tuomarilan tienhaarassa. Hänen oli ilkeä olla, mutta hän ponnisti kaiken arvokkaisuutensa.
— Tuleeko isäntä huomenna pellolle? — kysyi Pekka harvakseen.
— En, — vastasi Mauri jotenkin tuikeasti. Hän huomasi kätketyn nuhteen. — Viime vuonnahan Pekka itse kehoitti minua makaamaan ja ratsastamaan hevosella. Nyt minulla on tärkeämpi este.
Pekka ei puhunut enempää, eivätkä toisetkaan. Joukko kulki eteenpäin kiusallisen äänettömyyden vallitessa aina kotipihalle asti.
Mauri oli hyvin tyytymätön, itseensä eniten. Mutta ei nyt ollut aikaa sitä ajatella. Tuomarilaiset olivat luvanneet tulla huomenna Lehtoniemeen "talon tarkastukselle", jotta nähtäisiin mitä oli kuntoon pantava ennen häitä tai heti jälkeen, Margitin mukavuudeksi ja viihtymiseksi. Maurin täytyi tänä iltana itse katsastaa joka loukko. Ja mitä hän hankkisi päivälliseksi heille? Hilma, keittiötyttö, ei varmaankaan osannut laittaa hienoa ruokaa. Hätäännyksissään ja levottomana Mauri kiirehti Matleenan luo.