Mutta nyt! Mikä häneen tuli? Hän ei enää välittänyt sedistä ja tädeistä eikä katsonut ja etsinyt Mauria, hän vaan tanssi. Kun morsian asettui esille, ikäänkuin tarjoutuen, silloin kaikki kilvan veivät hänet karkeloon. — Puolalainen mazurka! — huusi hän torvensoittajille. Sitte: — Pompadour, Pas d'Espagne, Pas de zéphyre!
Kaikki ihailivat hänen tanssiansa. Sitä olisi voinut rahasta katsella. Mutta Mauri, joka ei näistä yhtäkään osannut, käytti tilaisuutta saadakseen vihdoinkin viettää vähän aikaa Kotirannan tädin ja Kyllikin seurassa. Hän oli sitä halunnut koko illan. Tädin luona hän olikin pari kertaa hetken viivähtänyt, mutta Kyllikin kanssa ei vielä vaihtanut sanaakaan tervehtimisen jälkeen.
Missä Kyllikki oli? Mauri lähti salista. Tuollahan hän istui, keskustellen rovastin apulaisen kanssa puutarhapenkillä. Mauri läheni heitä.
— Neiti Kotiranta kertoo kaikenlaista hyvää seminaarikaupungista, — sanoi apulainen. — Minä tunnen ne olot hyvin. Olin siellä virassa ennen muuttoani tänne.
— Niin, niinhän olitte, — sanoi Mauri. Häntä ei ensinkään miellyttänyt, että apulainen istui siinä. Hänellä olisi ollut paljon sanomista Kyllikille, mutta tässä keskustelun täytyi muodostua perin ylimalkaiseksi.
— Pastori Luoto kertoo myöskin hyvää täältä, — sanoi Kyllikki tyynellä, luonnollisella tavallaan. — Onko sinulla aikaa, Mauri? Etkö jäisi tähän kanssamme?
Mauri istuutui.
— Siitä ompeluseurasta, josta Matleena on puhunut sinulle… Sen jäsenillä on myöskin keskustelu- ja rukouskokouksia. Tiedätkö niistä?
— En, ei ole nyt ollut aikaa. Miten ne ovat järjestetyt?
Näkyi selvästi, että Mauri kysyi pikemmin kohteliaisuudesta kuin omasta harrastuksesta. Pastori ryhtyi tekemään seikkaperäisesti selkoa, mutta Kyllikki vaikeni. Mauri sanoi: — Niin, — vai niin —, mutta kuunteli kuin toisella korvalla. Silloin Kyllikki katkaisi keskustelun.