— Ei, Margit, — sanoi Mauri niin pontevasti, että nuori rouva äimistyi sanattomaksi. — Me olemme aina puhuneet keskenämme suomea, ja suomi on kotikielemme. En ole nainut tätiäsi, vaan sinut.
Margit käännähti makuuhuoneen peilin edestä.
— Tule nyt riisumaan pois kruununi! Etkö tiedä, se kuuluu asiaan. Joka romaanissa kerrotaan, että sulhanen hääiltana irroittaa kruunun morsiamen päästä. Sinäpä et tunne mitään tapoja!
Se oli puoleksi leikkiä, puoleksi totta. Mauri koetti täyttää toivomusta, mutta veti tottumattomine sormineen neuloja Margitin ihmeellisistä kampauslaitteista. Margit tuskastui. — Tulkoon sitte Signe, hän ainakin osaa. Hän on ollut tädin sisäkkönä.
Mauri huokasi, heittäen turhan yrityksen. Hänen hääiltansa ei ollut ollenkaan runollinen. Hän sanoi surumielisesti hyvää yötä Margitille, rukoili vuoteessaan kauvemmin ja hartaammin kuin pitkiin aikoihin ja valvoi unta saamatta aamun sarastukseen asti.
Ja Margit valvoi. Hänellä oli tunne kuin pikku lintusella, joka itse on lentänyt häkkiin. Kaukana, kaukana hänen kukkaiset niittynsä ja laululehtonsa… Ristikko on sulkeutunut, hän ei pääse irti, jos haluaisikin. Niin, miksikä haluaisi? Ne lehdot eivät ole hänen saavutettavissaan… Tämä osa kaiketi on paras mahdollinen…
2.
Sellainen oli elämä — nyt he sen tiesivät kumpainenkin. Kiviriippa hartioilla, kirvoittamaton koko vaelluksen ajaksi.
Häämatka vielä oli käynyt päinsä. Heitä oli aluksi saattanut uutuuden hurmaus, sitte vaihtuvien ilmiöiden monikirjavat sarjat. Margit tosin oli nähnyt paljon enemmän ja suurenmoisempaa, mutta Maurille kaikki oli uutta, ja hän nautti näkemistänsä välittömällä ihastuksella. Tuomari kustansi matkan, joka yleensäkin tehtiin vanhempien suunnitelman mukaan. Ei ollut puutetta mistään, ei huolta huomisesta.
Kunhan Mauri vaan ei olisi ollut niin taitamaton ja tottumaton matkustamiseen. Tuon tuostakin hän sai kuulla korvain täydet kömpelyydestänsä. Kerran he myöhästyivät junasta, kun hän ei kyllin nopeaan toimittanut tavaroita leimatuiksi, ja kerran he joutuivat hotelliin, jossa vuoteisiin pantiin käytetyt lakanat ja tarjottiin ruokaa puolipuhtaalta pöytäliinalta. Ruotsin puhuminen kangersi auttamattomasti. Margitia hävetti ja harmitti. Alakuloisena Mauri tunsi itsensä velalliseksi eikä puolustautunut. Mutta pahinta oli, että jokainen Margitin mielenpurkaus kuitenkin himmensi sädekehää, jonka hän kerran oli kirkkaana kietonut mielikuvitelmainsa immen pään ympärille.