Kuta enemmän päivät toivat vaihtelua ja huvitusta, sitä herttaisempi Margit oli. Joskus vilahti esiin kihlausajan lempilintu. Hän tuhlasi hellyyttänsä ja hyväilyjänsä, hän liversi ja sirkutteli, saaden Maurin kaipaavat tunteet hetkellisesti tulvimaan yli ääriensä. Sitä kipeämmin koski havahtuminen. Taivaan lähettämä sade tai Maurin tekemä kompastus — yhdentekevää. Margit torui ja tuskitteli kuin hemmoteltu lapsi, keksi oikkuja ja vaati kymmeniä palveluksia. Silloin Mauri tavallisesti turvautui kirjoihin. Margit syventyi uusimpaan romaaniin ja Mauri johonkin mieltäkiinnittävään teokseen, joka esitti Ruotsin maantiedettä tai kansanelämää, valaisten heidän vaikutelmiansa.
Junamatkoilla he melkein aina lukivat kumpikin sohvannurkassansa. He tuskin tulivat ajatelleeksi, että siinä oli mitään tavatonta. Mutta muuan pieni morsian, joka saman vaunun vastakkaisella puolella istui sulhonsa vieressä, kuiskasi hänelle: — Kuule, nuokin kertoivat olevansa häämatkalla! Eihän heillä ole mitään puhumista toisilleen! — Ja sulhanen vastasi: — Meille pisinkin matka olisi liian lyhyt. Me tarvitsemme koko elinajan, sanoaksemme kaiken, mikä sydämemme täyttää!
Mutta nyt oli lyhyt huvimatka lopussa. Kultakehys oli poissa taulun ympäriltä, tekokoristukset juhlanäyttämöltä karisseet. Arkinen todellisuus odotti, ja sen edessä he kaksi ihmistä seisoivat, velvoitettuina käsi kädessä ottamaan sen vastaan.
Maa oli routainen, harmaja, pilvet heittivät lumihyhmää, joki velloi ruskean sekaisena. Samankaltainen oli tunne heidän sydämissäänkin. Täällä kotona he nopeaan käsittivät sen, minkä matka laupiaasti oli puolittain peittänyt: he olivat sisäisesti ventovieraat toisillensa, heillä ei ollut mitään yhteistä. Margit oli oikun lumouksesta selvinnyt, Mauri pettynyt oman mielikuvituksensa luomasta enkelinkuvasta.
Heidän nuoruutensa oli onni onnettomuudessa. Se auttoi heitä hetkittäin unohtamaan ja näkemään unta. Se kykeni täyttämään heidät työn tai lapsekkaan hauskuuden ilolla, kunnes seuraava tuokio taas pusersi rinnasta huokauksen.
Margit oli pian katsellut kauniit huonekalunsa ja liinakaappinsa valkeat aarteet. Pian hän myöskin oli emännyyden viehätyksen kokenut loppuun. Hän tahtoi päivälliseksi kukkakaalia, mutta sitä ei Koivulla kasvanut. Sitte hän pyysi linnunpaistia, mutta Sandra keittäjätär kysyi, mistä hän sen otti. Valmistaa hän kyllä osasi, mutta hankkimaan hän oli tottunut ainoastaan torilta, kuten Helsingissä oli tapa. Margit tuli itkien Maurin luo. — Toimita minulle lintu ja kukkakaalia! — pyysi hän. Mauri lähetti rengin metsälle ja palvelustytön pappilasta kysymään, saisiko kaalia ostaa. Vanha rovasti oli kutsuttu lepoon heidän ollessansa matkalla, ja ruustinna oli jäänyt yksin. Ehkei hän tarvinnut kaikkia varastojansa. Kerran se onnistui, mutta toisena päivänä Margit taas oli pulassa. Hän halusi kalaa ja kuuli Sandralta entisen vastauksen: — Mistä sitä saa? — Margit etsi Mauria, mutta hän oli ulkona. — Ulkona, vaikka sataa, — nureksi Margit. — Sandra, menkää alitalosta kysymään rengeiltä ja piioilta! — Neitsyt toi vastauksen, ettei näihin aikoihin tuoretta kalaa kaupittu lähempänä kuin kaupungissa. — Tehkää sitte mitä tahdotte, — huudahti Margit kyllästyneenä, — tottahan ihmiset täälläkin jotain syövät. Sandra saa yksin pitää huolen ruoasta. — Eikä hän sen koommin keitoksiin sekaantunut.
Margit istui koruompeluinensa salin ruusunpunaisella sohvalla. Mitä iloa hänellä nyt oli elämästä? Mauri kulki metsiä ja maita, kun muka talo tarvitsi hänet. Olihan tultu toimeen ilman isäntää heidän ulkomaanmatkansakin aikana! Mutta Mauri oli paha, ei rakastanut enää… Ja maatalossa oli hirvittävän ikävää ja aivan mahdoton olla emäntänä. Mitä hänen piti tehdä?
Maurin tullessa korutyö makasi pöydän alla ja Margit nyyhki katkerasti, pää sohvatyynyyn nojautuneena.
Ei ollut Maurin omakaan mieli päivänpaisteinen. Talossa miesten toimet olivat jommoisellakin tolalla, mutta karjapuolella kaikki johto puuttui. Entinen karjakko oli keväällä mennyt naimisiin, hankittuansa sijaisen. Jos Maurin ajatukset eivät kesäaikana aina olisi kulkeneet Tuomarilaan, olisi hän silloin jo huomannut tehneensä huonon vaihdoksen. Mutta hän oli laiminlyönyt silmälläpidon, ja mukavuuden vuoksi hän ennen matkaa summakaupalla pestasi koko palvelusväkensä seuraavaksikin vuodeksi. Nyt navetta oli likainen, maito vähentynyt ja koelypsykirjat aivan sekaisin. — Jospa reippaan emännän käsi tähän tarttuisi, — Mauri huokasi itsekseen. — Ei muuta kuin isäntä ylikarjakoksi! Olisihan minulla ilmankin huolia kyllin.
Hän oli navetassa tahraantunut ja märkä kylmästä syyssateesta. Hienoon saliinsa ja hienon vaimonsa luo hän ei uskaltanut tulla ennen täydellistä pukeutumista.