Mauri tuli kuin hyvä enkeli hätään. Hän viihdytti Helin ja sai Margitin tyynnytetyksi.
— Sinä olet väsynyt, — hän sanoi hellästi. — Tule lepäämään, sinä nukuit liian vähän viime yönä.
Tahdottomana Margit antoi viedä itsensä leposohvalle. Pian hän uinahti kuin lapsukainen. Mauri seisoi hetkisen katsellen häntä — katseli ja huokasi syvään. Koko talo oli nyt aivan hiljainen, mutta kohta hän tiesi entisen kurjuuden alkavan uudestaan. Pauliinan tultua perheeseen oli keittiössä aina kuin tuli tappuroissa. Margit ei pystynyt sitä vaimentamaan, enempää kuin pienokaistensa itkua; hän vaan rasittui, menettäen viimeisenkin malttinsa. Lapsi raukka! niinhän Kotirannan tätikin sanoi.
Maurin mieleen välähti ajatus: mitä jos vanha Matleena voisi auttaa? Hänellä on itsellänsä ollut lapsia, hän on niitä rakastanut. Eikö hän osaisi öisin pikku Heliä hellitellä? Silloin Margit saisi rauhan.
Päivällä Mauri esitti ehdotuksensa, ja hänen ihmeeksensä Margit suostui. Se tapahtui oikeana hetkenä, sillä vähäistä myöhemmin Signe astui sisälle, ilmoittaen: — Hän ei pese, enkä minä. Nyt minä sanon itseni irti.
— Signe voi huoletta jäädä, — vastasi Mauri. — Me pyydämme leski-Matleenaa tänne. Kyllä hän pienet pesut hoitaa.
Vanhus oli estelemättä valmis koettamaan, mitä suinkin kykeni. Mitäs hänen öistänsä… ei hän muutenkaan paljon saanut unta luuvalolta. Jumala siunatkoon isäntää, joka hänet haki! Kyllä hän jaksoi kärsiä, vaikka se vieras pöyhentelijä silmillekin kävisi. Rakkaan nuoren isäntänsä tähden hän olisi vaikka henkensä antanut. Pesemisestäkö he kinastelivat? Voi kumminkin niitä uudenaikaisia ihmisiä! Hän, luuvaloinen ja vanha, piti sen pelkkänä hauskuutenansa. Poikahan kantoi puut ja vedet, mikä sitte oli vaivana? Sellaiset pienet sievät vaatteet — aivan kuin konvehtipalasia… Ja Matleena tuli ja istui lasten vuoteitten ääreen veisaamaan rakkaimpia virsiänsä. Lapset olivat hiljaa, ikäänkuin olisivat kuunnelleet, mutta Pauliina taapersi ulos, paiskaten oven kiinni mennessään.
Mauri oli sanomattoman kiitollinen Matleenasta. Hänen sydämensä täyttyi iloisella toivolla, etenkin kun ensimmäisen yön koe onnistui erinomaisesti. — Nyt Margit viihtyy, — hän ajatteli.
Margit avasi säteilevät silmänsä pitkän, keskeymättömän unen jälkeen. Heli tuotiin hänen luoksensa aivan rauhallisena. Hän huudahti riemulla, ihastuksissaan: — Mauri, minähän voin lähteä milloin tahansa!
Silloin Maurin reippaus oli lopussa. Masentuneena, mieli painuksissa hän kulki koko päivän. Kaikkensa hän oli koettanut ja vastalahjaksi saanut kuin iskun sydämeensä.