Illan hiljetessä hän koetti puhua Margitille.
— Tiedäthän, että soisin sinulle iloa ja virkistystä. Mutta etkö jaksaisi voittaa matkahaluasi? Me tekisimme täällä minkä voimme.
— Mitä? Sehän on aikaa päätetty asia. Ethän sinä minua kustanna, vaan isä.
— En, — sanoi Mauri surullisesti. — Ei minulla olisi varojakaan. Tämä vuosi on vienyt jo enemmän kuin talo kannattaa.
— Minähän lähden äitini seuraksi. Tietysti, kun sellainen tilaisuus tarjoutuu! Voimani ovat heikontuneet, sen on lääkärikin sanonut. Olen ollut kuin vanki koko vuoden, minun täytyy päästä irti.
— Mutta lapset?
— Itsehän toimitit heille Matleenan. Kiitos, Mauri, se oli minun pelastukseni. Kyllä hän taitaa olla hyvä ihminen, vaikka hän on tekopyhä.
Maurin silmät välähtivät.
— Margit, älä hänen hurskauttansa halvenna! Hän rukoilee sinunkin puolestasi — ja minun. Hänellä on se voima, jota me tarvitsisimme. Sitte sinäkin jaksaisit.
Margit katsoi hämmästyneenä mieheensä. Noin varmasti ja voimakkaasti Mauri harvoin puhui häntä vastaan.