Korven rämeiköllä verhonaan
kanerva ja vaivaiskoivu vaan.
Harvakselleen rintehellä on
mänty kuivettunut, alaston.
Illoin lepakot ja huuhkajat
ilman autereessa kiistaavat.
Äänetönnä lepää erämaa.
Korkealta kuuhut kumottaa.
Surunsynkkä, suur' on hiljaisuus,
niinkuin elon raskas vakavuus.
NÄLKÄ.
(Mukailtu suomennos.)
»Oi äiti, äiti, mun nälkä on niin, pala leipää anna, mä näännyksiin jo uuvun.» — »Vuotahan, lapsiparka, me kylvämme, kohta jo kasvaa sarka.»
Kun vilja varttuvi parhaillaan, yhä lapsonen huutaa tuskissaan: »Oi äiti, äiti, sä leipää suo, mun tappaa kalvava nälkä, tuo?» — »Polo lapseni, totu jo vuottamahan, pian huomenna viljakin leikatahan!»
Kun kuhilaat peittivät peltomaat, laps' itki: »Äiti, kai palkan saat, vähän leipää, nälkä on pienollas, pala anna, mä kuolen raataissas.» — »Rakas lapseni, varrohan, huomenna on vilja nyt ensin puitava.»