Ja mieleni kuin kantamana tuulen
se kirpoo irralleen ja karkaa pois.
Ja keijuna mä liitäväni luulen,
ja on kuin harput hopeaiset sois.
Niin keijusena illan kuutamalla nyt notkuu karkelossa Kyllikki. Mut Ahti ulkona on ulapalla ja yksin verkkojansa vetävi.
XIV.
Etpä sä Kaukoni arvaakaan, kuinka mä itken salaa. Nuoruus pois, pois haipuvi vaan, eikä se koskaan palaa.
Miksi, oi miksi mun ryöstitkään,
vielä mä leikkinyt oisin.
Taaton tanhuet muistossa nään,
sinne jos palata voisin.
Sielläpä kahleitta karkeloi
Kyllikki tyttöraisu.
Miksi mun kisoista kiellät, oi
liekö lempesi vaisu?
Miksi on katsehes kaihtiva,
mistä on silmies uhka?
Itkisit Kyllikin nuoruutta,
kohta se kylmä on tuhka.
Kaukoni kaunis et ymmärrä
Kyllikin mieli-alaa.
Kiellät lapsosen leikeistä,
pantiksi pyydät valaa.
XV.
Synkeät salamat singahtelee pimeän pirttini yli. Minnekä turvahan koito mä käyn, kun kylmä on Kaukoni syli.