Sinä nyt olet mun.
Mä saan sun kutrejas koskettaa
ja henkiä huultesi purppuraa.
Olet mun.
Olet vaimoni mun
ja vaalija vuoteeni valkoisen,
mun keijuni hento ja herttainen.
Olet mun.
Kesä-illat nää
me aitan hämyssä haaveillaan,
kun sade se soittavi harppuaan
yli maan.
Sade soittavi vaan,
ja kuuluvi kahina tammien
ja askelet yöttären huntuisen
yli maan.
Oi nukkuos jo!
Minä valvon untasi varjellen,
nuku kätteni turvihin armainen,
nuku jo!
XII.
Oi onni, aarteheni verraton, sä helmi hohtavainen, kallis. Oi, ett'et karkaisi sä luotani, en sitä konsanaan mä sallis.
Mun helmeni, mun pyhä onneni, oi, ettet särkyväinen oisi, ja jospa heloisena hohtehes kautt’ aikain varjeltua voisi.
XIII.
Onko onni vaan kupla, vetten päällä, kupla heleä, hetken kestävä?