Tuo henki armaan Kyllikin se kuiskaa taivahista ja valvoo elonmatkaani niin suurta, tuskallista. Se aatokseni ylentää, kun tummuu määränpää.
Tien tahdon käydä uljaasti,
en lailla kääpiöiden.
Ja kasvakohon kärsimys
ja ponnistukset töiden.
Mun yllän’ henki liihoittaa
ja taistoon tenhoaa.
Se tenhoo taistoon sisäiseen,
se kutsuu suureen voittoon.
Ja olkoon tuskallinen tie
mä astun aamukoittoon.
Ja lailla ilmankotkien
mun nousee aatoksen.
Ja konsa kiihtyy taisto tuo, ja päätä polte pohtaa, niin leijaa henki luokseni, ja tähtösetkin hohtaa, ja on kuin silmä Kyllikin mua katsois silmihin.
IV.
Lepää katsehen yllä aaltojen kaukaisilla rannikoilla. Siellä siintävät korvet himmeät, kuuset kohoo kukkuloilla.
Yli metsien, latvain laheiden käypi kunniakas lento. Haaveet suuret ain’ kantaa nostattain, voimistuupi siipi hento.
Kauvas, kauvas pois mulla määrä ois jättää heikon sielun valta. Rannat, kukkulat tuolla viittovat, liput liehuu taivahalta.
Matkaa loistoisaa henken janoaa kohin pilvein kultarantaa. Katse korkea, aatos hehkuva Lemminkäistä kauvas kantaa.