Ahti kutoo verkkoja, ja
minä paitaa neulon.
Lemmen tuhat tunteina
mielessäni seulon.
Kuule kulta, kaihoni mä
rinnastani riivin.
Otsaas hiljaa suutelen ja
sylihisi hiivin.
Sull’ laulan ylistystä kesä-ilta
mä jolloin lahtuella viivähdin.
Kuun hopea se hohti taivahilta.
Yö varjojaan loi rannan lehtoihin.
Ja nuotalta me tultiin joukkuella
ja laitettihin kalanuotio.
Ol’ äsken saatu työssä tarpoella,
siks’ tuntui herttaiselta lepo jo.
Niin siinä lepäelen leutomiellä
yövilkon vienoisessa tuokseessa.
Ja aatos ailakoitsi ilmantiellä,
ja silmä seurasi veen varjoja.
Ja poskuelle poikan’ vetrehisen
yö heitti rauhaisata ruskoaan,
kun rantamalla saaren terhenisen
hän hiljaa hyräeli laulujaan.
Hän viihtymyksen virttä lauleskeli,
mä lemmen ikuisuutta aattelin.
Kuun kulta lainehilla leikitteli,
ja yöhyt varjojaan loi rantoihin.
XI.
Minä miekkoinen miniä vierellä hyvän anopin Ahdin liettä leyhyttelen puhun tulta Tuiskumielen.
Anopill’ on lämmin silmä, siksi mielellä hyvällä villalangan vierittelen, kehreän kotoisen rihman, kaiken kankahan kutoilen.