»Konttoripäällikkö, maisteri Äyrämö», esitteli isännöitsijä minulle
Luomakunnan Kruunun.
Esimieheni kumarsi hymyillen. Sen jälkeen esiteltiin tulevat työtoverini, joukko näivettyneitä vanhojapiikoja ja muutamia kaislamaisia nuoria miehiä.
»No, neiti Vapaa, mitä pidätte konttoripäälliköstä?» kysyi rouva Brun heti aamiaispöydässä minulta.
»Kyll’ on kakku päältä kaunis, kuorelta ylen korea», vastasin Kullervon tunnetulla lauseella.
»Eikö totta! Mutta hänellä on myös kaunis sielu. Tavallisesti kauniit miehet ovat mamselimaisia. Herra Äyrämö on miehekäs», ylisti rouva.
»Kuka hänen sielunsa kauneuden on nähnyt?» kysyi isännöitsijä pilkallisesti.
»Olethan itse myöntänyt, että hän on tunnontarkka virkamies ja hoitaa ensiluokkaisesta tehtävänsä.»
»Jaa. Sen voi tehdä yhtä hyvin rumasieluinenkin mies.»
»Allan ei pidä siitä, että Äyrämöä kehutaan. Totta on, että Äyrämö on kohtelias, ystävällinen, herttainen, avulias niin köyhille ja rumille kuin rikkaille ja kauneille. Kerran hän kantoi vanhan, likaisen naisen sylissään tohtorille, kun nainen langetessaan jäätikölle katkaisi jalkansa eikä päässyt omin voimin liikkumaan.»
»Sellainen sankari teidän esimiehenne on, neiti Vapaa. Kaikki naiset ovat hulluina hänen peräänsä. Älkää vain te rakastuko häneen. Hän rouhii rikki naisten sydämiä kuin hyvä pähkinänsärkijä.»