»Rantaan takaisin, jos todella tarkoitat mitä kysyt.»
»Et siis halua lähteä kanssani soutelemaan?»
»Mitä huvia siitä olisi.»
»Mistä olet noin vihainen minulle?»
Todellakin! Mikä viaton kysymys! Jos minulla olisi ollut mela, niin vettä olisi lentänyt päin Äyrämön hymyilevää naamaa. Käänsin pääni sivulle. Viiletin sormiani vedessä.
»Siitäkö, että uskallan rakastaa sinua, vaikka olen nainut mies?»
»Puhu muusta tai souda rantaan!»
»Luuletko todella, että olen turhan tähden hiipinyt veneeseesi? En. Nyt et pääse karkuun etkä voi minuakaan ulos ajaa. Puhun suuni puhtaaksi. Sinun on kuunneltava, halusit tai et.»
»Äärettömän ritarillisesti tehty.»
»Ymmärrän katkeruutesi. Toivottavasti se häviää, kunhan kuulet kertomukseni. Rakastan sinua, Varpu. Hymyile vain ivallisesti, se on kuitenkin totuus! Rakastin sinua ensinäkemästä. Koetin voittaa sen. Olinhan salakihloissa Sadun kanssa. Se kävi ylivoimaiseksi, sillä näin sinun rakastavan itseäni. Älä katso noin murhaavasti! Sinä rakastit minua. Silmäsi sen minulle kavalsivat. Muistatko vielä keväistä päivää vuokkoparatiisissa. Voitko vannoa, ettet silloin rakastanut minua? Sitä päivää en ole voinut koskaan unohtaa. Jos morsiameni olisi ollut joku toinen kuin Satu, olisin varmasti luoksesi tullut. Mutta Satua, joka rakasti minua, en voinut edes sinun tähtesi pettää. Varpu, ymmärräthän sen?»