Olen sen jo aikoja sitten ymmärtänyt, että rikasta tohtorin tytärtä on raskaampi pettää kuin köyhää ja orpoa konttoristia.
»Ymmärrän.»
»Vihasin sinua, koska en voinut naimisissakaan ollessani voittaa tunnettani sinuun. Kielsin Satua seurustelemasta kanssasi. Monesti aioin antaa sinulle lähtöpassit konttorista, kun silmäni väkisin tahtoivat kääntyä katsomaan hiuksiasi, jotka loistivat kuin kulta. Mutta en voinut, en voinut päästää sinua luotani. Kun sitten Sadun sairastaessa ja kuoltua huolehdit lapsistani, kuvittelin sinun haluavan sitä tietä tuppautua vaimokseni. En ollut silloin itsekään selvillä, mitä halusin, mitä en. Aina-Siviä osasi mainiosti työntäytyä väliin. Seurustelin aikoinani Helsingissä hänen kanssaan, ja sinun kiusallasi päätin ottaa hänet. Huomasin samassa tehneeni tyhmyyden, päätin sen korjata, mutta epäonnistuin. Ajoit minut ulos kuin rosvon. Nyt olen tullut siihen päätökseen, että Ainasta eroon päästyäni olet sinä tai ei kukaan oleva vaimoni.»
»Kunnia on liian suuri, että voisin nousta edes sinua siitä kiittämään näin vaappuvassa veneessä. Sinä siis ostat itsesi vapaaksi vaimostasi puolella miljoonalla markalla?»
»Hän on alentanut summan sataanviiteenkymmeneen tuhanteen. Sen summan voin hankkia, kun annan koko omaisuuteni hänelle. Varpu, sano, tahdotko tulla vaimokseni!»
»Mitä teen miehellä, joka on köyhä kuin kirkonhiiri. Tiedäthän, ettei minusta ole köyhän vaimoksi.»
Luomakunnan voitokas herra oli vaiti. Hän ei ollut tottunut rukkasiin, raukka.
»Etkö, etkö rakastakaan minua?» »Luulitko rakastavan?»
»Eihän osoittamasi leppymätön viha voi olla muuta kuin loukattua rakkautta. Varpu, polvillani rukoilen ante…»
»Jätä! Veneen pohjalla on vettä. Se voi sammuttaa omankin rakkautesi.»