»Se ääni vakuuttaa pötyä. Nyt kai olet saanut asiasi selvitetyksi. Ole hyvä ja souda rantaan!»
»Mitä minun pitää tehdä saadakseni anteeksiantosi? Etkö usko minun rakastavan sinua?»
»En. Tiedänhän, kuinka vähän on silmiesi ja huultesi kaunopuheisuuteen luottamista. Jos eläisimme vanhaa, hyvää aikaa, jolloin joutsenien ampuminen Tuonelan joesta oli muodissa, panisin sinut koetukselle.»
»Tulisitko vaimokseni, jos Tuonen joutsen olisi kainalossani?»
»Paljon mahdollista… että sortuisit Tuonelan jokeen, eikä sinulla olisi enää äitiä, joka sieltä ruumiisi ja sielusi kuiville haravoisi. Ja — minä saisin olla rauhassa tunkeiluiltasi.»
»Olet julmuri. Sinusta on hauskaa repiä ja raadella minua. Kuitenkin. Mitä tekisit, jos tulisin luoksesi ja pakottaisin pistävän suusi suudelmin vaikenemaan.»
»Et ehtisi kunnolleen kohota kokkatuhdolta, kun noudattaisin
Joukahaisen sisaren esimerkkiä.»
»Tekisitkö todella niin?»
»Sopii koettaa!»
Vaikenimme. Hän käänsi veneen. Voimakkain vedoin lähenimme rantaa.