»Ah, Asser, ei äitiä, mutta minä olen.»
»Si-nä?»
»Minä, sillä rakastan sinua.»
»Suu-te-le!»
Ja minä suutelin.
36.
Seurasin Asseria Viipuriin, missä häntä hoidettiin läänin sairaalassa. Aluksi hän oli hyvin heikko. Hänen henkiinjääntiään ei uskonut kukaan. Kaikki ne tuskat, jotka olin saanut tuntea ennen tuon saman miehen takia, olivat kuin kääpiöitä uuden tuskajättiläiseni rinnalla. Vihdoin, kahdeksan päivän kuluttua, lääkäri ilmoitti hänen varmasti parantuvan entiselleen. Palasin Siirilään läpinäkyvänä kuin akkunalasi.
Millä kunnioituksella kaikki siiriläläiset minua kohtelivatkaan! Yksinpä konttorimme teräväkielinen naisisto jätti yksityisasioitteni urkkimisen sikseen, vaikka he tavallisesti pitivät amerikkalaista kirjanpitoa toistensa asioista. Koko Siirilän taajaväkinen yhdyskunta piti selvänä asiana, että Varpu Vapaasta oli tuleva konttoripäällikön kolmas rouva. Niin pidin itsekin. Sitä vain kovasti ihmeteltiin, milloin tämä salaperäinen rakkaus oli syttynyt, kun tarkkasilmäisimmätkään naiset eivät olleet sitä huomanneet.
»Kyllä minä tiesin, että maisteri on sinusta aina pitänyt», huomautti rouva Kivi, kun olin eräänä iltana hänen luonaan kahvilla.
Kohotin epäillen katseeni emäntääni.