»Peilaile sinä vain ja kuvittele tulevasi onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin edeltäjäsi, onhan sinulla hänen rakkautensa, jota ei heillä kummallakaan ollut! Nauti miehesi rakkaudesta ja kunnioituksesta! Mutta minä, omatuntosi, olen seisova mustana mörkönä takanasi aina, kuuletko, aina. Minä vedän esiin ne keskustelut, joita ennen seinän takaa salaa kuuntelit. Et voi nauttia miehesi luottamuksesta, sillä aina olen kuiskaava: 'Tuon sinä kuuntelit seinän läpi!' Tuhansissa eri muodoissa kiusaan sinua.»
»Armoa, armoa!» huusin. Tunsin omantunnon todella tekevän niin. Huh, miten kasvonikin vääntyivät rumannäköisiksi! »Armoa! En voi, en voi tunnustaa sulhaselleni olleeni niin alhainen, halpamainen, että kuuntelin.»
»Ei mitään armoa! Vai haluat vielä näyttää paremmalta kuin olet. Aina-Siviää sinä halveksit, pidit petturina. Mikä itse olet? Petturi, tekopyhä viekastelija.»
»Armoa! Tunnustan sitten, kun olemme naimisissa.»
»Haha! Älä luule voivasi pettää minua! Jos et nyt voi tunnustaa, et tee sitä naimisissakaan ollessasi. Kyllä syitä lykkäämiseen silloinkin löytyy. Olet kekseliäs. Mutta painan vuorena mieltäsi, poltan nokkosena sieluasi, liimaudun miehesi kirkkaaseen otsaan, rehellisiin silmiin, hellään ääneen. Entä valheet suvustasi, jalo neiti! Oletko ne unohtanut? Kuvittelepa, että herrasi saa tietää, kuka oikeastaan olet! Ja sen hän saa tietää. Ethän voi enää salassa pysyä. Et voi enää uhkauksilla tukkia Aina-Siviän suuta. Et voi Asserin appivanhempia estää paljastamasta totuutta. Mitä luulet rakkaan miehesi sinusta silloin ajattelevan?»
Heittäydyin tuolille. Millainen raukka olin! Annapa nyt yhden joutavan äänen sielussa pitää tuollaista mekastusta. Hullu! Aina-Siviällä oli suurempiakin syntejä omallatunnollaan, eikä hän koskaan antanut niiden häiritä rauhaansa.
»Älä hae lohtua rikollisista ihmisistä! Se on heikko lohdutus, joka pettää kuin keväinen jää. Varpu Vapaa, tunnusta!» Ääni muuttui hyväileväksi kuiskaukseksi. »Asser rakastaa sinua niin paljon, että hän antaa sinulle anteeksi kaikki. Tuo tuntuu sinusta raskaalta nyt. Pian se menee ohi. Ajattelehan, miten ihanaa tulee elämäsi olemaan, kun voit olla täysin oma itsesi. Sinun ei tarvitse rakkaaltasi mitään salata. Ei tarvitse aina olla sydämen vavistuksessa ilmitulemisen pelosta. Rakas Varpu, tunnusta! Pyydä anteeksi!»
»Jos hän ei lakkaisikaan minua rakastamasta, niin hänen kunnioituksensa, ihailunsa kadottaisin ainiaaksi.»
»Jos hän on sellainen mies, minä nyt häntä pidät, antaa hän arvon tunnustuksellesi. Ellei, on sinun helpompi nyt tehdä selvä kaikesta kuin myöhemmin.»
Olen tottunut tuskaisena heittelehtimään vuoteellani aamuun asti. Tästä yöstä ei tahtonut loppua tullakaan, se oli pitkä kuin nälkäisen mustalaisen jouluyö. Aamulla olin asiasta yhä epävarma. Vielä lähtiessäni tapaamaan sulhastani en ollut ratkaisua rakentanut.