»Totisesti. Siltä tuntuu. Ettehän pahastu, armollinen neiti, jos rupean näyttelemään eläintenkesyttäjän osaa?»
»Teidän elämänne, herra Äyrämö, ei liikuta minua. Kesytelkää vaikka hiiriä!»
Hänen silmäluomensa painuivat puoliumpeen. Hätkähdin, peräydyin. Niin katselee kissa hiirtä, jonka se pitää varmana saaliinaan.
»Älkää olko noin hemmetin koppava, se voi tulla teille kalliiksi!» sanoi hän venytellen.
»Teiltä en ainakaan tule rahoja lisää kerjäämään.» Osasin tässä minäkin kulmiani kurtistella.
Hän kohautti hartioitaan. Meni kolme askelta.
Katsahti minuun. Hymähti. Meni pöytänsä ääreen.
Iloitse, sieluni! Hän, Asser Äyrämö. Luomakunnan Kruunu, näkee minut!
4.
Olen muuttanut omaan asuntooni konttoripäällikön rakennuksessa. Toisessa huoneessani ovat seinäpaperit punaruusuisia, toisessa ruusut ovat sinisiä. Muutenkin tuntuu elämäni ruusuiselta. Elän täyttyvien toiveiden toukokuuta. Maailma on ihana, ihmiset hyviä, menneisyys haipumassa hautaan.