»Jos maisterilla on jokin määräys annettavana, niin ettekö voisi sanoa sitä nyt? Tytöt eivät varmastikaan jää kanssani Kuusikkokujalle, ja yksin en missään tapauksessa odota. Herra maisteri unohtaa, että nyt on jo yö.»
Maisteri vilkaisi ympärilleen ja näytti hiukan nololta, sillä sanoin lauseeni kovasti.
»Niin. No. Voinhan sanoa asiani toistekin, te pieni pasuuna.»
Mikä on hänen asiansa? Jospa, jospa hän hyvinkin olisi jo pyytänyt minua vaimokseen? Mitäpä muuta asiaa hänellä voisi minulle olla? Olin oikea hölmö, kun en sittenkin odottanut häntä Kuusikkokujalla. Toiselta puolen! Malttia, Varpu! Hyvää ei odoteta koskaan liian kauan. Muista se!
Halloo, huoneet seinäni takana! Olkaa iloisia, olkaa toivorikkaita! Te ja minä elämme täyttyvien toiveiden toukokuuta.
5.
Ihana kevätsunnuntai. Teki aivan kipeää rinnassa. Linnut rakastelivat silmujaan aukovien koivujen varvuilla. Kimalaiset pörisivät onnellisina pajunkukissa. Sinivuokot lempivät taivasta. Minusta yksin ei kukaan välittänyt.
Istuin maahan sinivuokkojen viereen, kiersin käteni koivun rungon ympärille. Itkin.
Kaksi kättä tarttui käsivarsiini irroittaen ne koivun ympäriltä.
»Mitä pienokainen niin haikeasti itkee?»