Mutta minä en usko tuota.
15.
Outo ja kokematon ei voi lähimainkaan oikein arvioida sitä itkun ja parkumisen paljoutta, jolla yksi vahvakeuhkoinen, kiukkuluontoinen ihmistaimi koettelee kanssaihmistensä kuuloluiden vahvuutta. Jos näitä parkujia sattuu olemaan kaksi, on konsertti väliajaton. Konsertti on aina öisin. Se alkaa täsmälleen vanhempien nukkumaan käydessä, loppuu ylösnousuaikana.
Äyrämön kaksoset seinän takana ovat tässä suhteessa antaneet minulle totuuteen pohjautuvat tiedot ja kokemukset. Ne ovat huutaneet kolmen kuukauden ajan joka ikinen yö. Lääkäri sanoi, että ne vielä huutavat toiset kolme kuukautta joka ikinen yö. Ei uskoisi niin pienistä olioista lähtevän niin paljon ääntä. Ihmeesti ne jaksavatkin. Toinen alkaa ensin itkeä. Sitä hyssytellään, syötetään, pestään, muutetaan kuivaa. Jo uupuu vauva uneen. Silloin juuri alkaa toinen parkua. Sitä taasen hyssytellään, syötetään, pestään, muutetaan kuivaa. Kun sekin on uneen uupumassa, parahtaa toinen vauva unestaan hereille. Seuraa duetto.
Aviomies on jo itkukauden alussa jättänyt yhteisen makuuhuoneen siirtyen talon perimmäiseen huoneeseen. Lasten itku ei saa häiritä hänen hyvinansaittua yöuntaan. Ei iske myöskään hänen ymmärtäväiseen aivokalustoonsa ajatus, että hänenkin pitäisi joskus nousta ja laskea vaimonsa edes hetkeksi lepäämään. Hänen mielestään voivat palvelijat kaita kirkujia. Sitä varten niille palkka maksetaan. Lastenhoito ei ole miesten asia. Mies hankkii rahaa, rahaa ja rahaa.
Palvelijat ovat isännän kanssa yövalvonnasta eri mieltä. Yön ja pari he kyllä viihdyttävät parkuvia penikoita, mutta sitten he saavat paikan lapsettomassa perheessä ja muuttavat. Katsokoot itse penikoitaan!
Vanha rouva Äyrämö on yrittänyt kuukauden päivät koetelluilla konsteillaan taltutella poikansa lapsia. Ne ovat osoittautuneet tehottomiksi. Hän ei ole ikinä tavannut tuollaisia lapsia. Ovat muka terveitä olevinaan ja sittenkin huutavat. Äitinsä puolelta ne ovat tuon vian perineet. Kun Asser oli pieni, oli hänen itkunsa merkkitapaus perheessä.
»Kuolemaan asti väsyneenä» vanha rouva Äyrämö palasi leskentilalleen.
Omalle äidilleen Satu ei valita lapsistaan. Hiukan rauhattomia ne ovat öisin, hän vain kirjoittaa. Äiti tohtorinrouva on niin perin heikko, että yhden yön valvominen tekee hänet sairaaksi.
»Antakaa lasten huutaa huudettavansa! Väsyttyään ne kyllä nukkuvat», neuvovat tohtori, aviomies, ystävät, naapurit.