»Lainamekko sen teki.»
Minä vihasin kolmatta tyttöä, joka oli punainen, sininen, keltainen tai kirjava, valkea harvoin. Nähdessäni hänen tulevan juoksin tavallisesti piiloon.
Kolmas tyttö oli Aina-Siviä Aho, rikkaan kauppiaan ainoa tytär.
Kasvoin. Satu kasvoi. Aina-Siviä Aho oli aina päätänsä pidempi meitä.
Satu sai kotiopettajan. Mitä oli Sadulla, sitä piti olla Aina-Siviälläkin. Minä jouduin kansakouluun. Harvoin enää yhtehen yhdyimme, harvoin puutarhassa leikimme. Minä olin köyhä lapsi, minun täytyi jo työhön ryhtyä. Elämän ankarat aivoitukset niin viittoivat tieni.
Vastapäätä tohtorin valkeaa taloa, maantien toiselle puolen, perustettiin uusi koulu, oppikoulu. Sitä koulua kävivät varakkaiden lapset, herrasväen lapset. Siinä koulussa kasvatettiin herroja ja neitejä. Sinne kouluun Satu ja Aina-Siviäkin joutuivat.
Minun äitini oli sen koulun lämmittäjä ja puhdistaja. Ja minä auttelin äitiäni niissä hommissa.
»Äiti, enkö pääsisi minäkin tähän kouluun?» uskalsin kysyä.
»Ole hulluttelematta!» kivahti äiti. Siihen se asia raukesi.
Ei tullutkaan seuraavana vuotena tarpeellista määrää oppilaita ensiluokalle. Silloin tuli tohtori pyykkitupaan.