»Teidän on pantava Varpu yhteiskouluun», sanoi tohtori.
Sydämeni loikki kuin iloinen sammakko toukokuulla.
»Ei ole varoja», sanoi äiti sävyisästi, sillä hän kunnioitti suuresti tohtoria, joka antoi meidän ilmaiseksi asua pyykkituvassa. Tohtori äidille toimitti koulun siivoamisenkin.
»Varpu pääsee vapaaoppilaaksi.»
»En jaksa kirjoja ostaa.»
»Ostan hänelle kirjat.»
No, niin. Pääsin yhteiskouluun ja kävin sen läpi. Useimmat tovereistani menivät kaupunkiin jatkamaan lukujaan yletäkseen ylioppilaiksi. Minä pääsin myyjättäreksi Ahon kauppaan.
Sinä talvena äitini sai keuhkokuumeen ja kuoli.
Isä vaati palkkaani juomisrahoikseen. Kun en siihen suostunut, haukkui hän minut, olisi pieksänytkin, mutta kauppias Aho ehti väliin. Sen jälkeen en tiennyt isästä, ennenkuin kuulin hänen saaneen kurjan kuolemansa kapinassa.
Kapinatalvena pääsin Ahon konttoristiksi. Uusi asemani oikeutti minut syömään isäntäväkeni kanssa samassa pöydässä. Sangen visusti piti minun kuitenkin muistaa, etten puheeseen puuttunut muulloin kuin kysyttäessä. Monesti, varsinkin Aina-Siviä-neidin kotona ollessa, sain kesken aterian nousta suorittamaan piioille kuuluvia askareita. Mutta minä opin pöytätavat.