Minä olen kaunis tyttö. Vartaloni on pieni, mutta se on kaikin puolin siro ja sopusuhtainen. Hiukseni ovat kullankeltaiset. Kulmani ovat kuin hiilellä piirretyt, ja silmiäni on sanottu kekälesilmiksi.
Ahon konttorissa en tiennyt olevani kaunis. Myyjätoverit, talollisten pojat, kepuliherrat, parveilivat ympärilläni makeita sanoja huulillaan. Annoin heille palttua. Koska olin käynyt oppikoulua, tahdoin saada miehekseni herran, oikean sivistyneen herran, joka ei juopottelisi kuten isäni, joka palvelisi vaimoaan kuten tohtori, joka voisi tarjota ylellisen kodin kuten kauppias Aho, joka olisi nuori ja kaunis kuten maisteri Berg. Äitini kaltaiseksi orjaksi en halunnut enkä halua tulla.
Eräänä päivänä kauppias lähetti minut asemalle viemään kiireellistä, tärkeätä kirjettä junaan. Oli hiukaisevan kuuma heinäpäivä. Hatutta, takitta hyppäsin pyörälle ja ajoin asemalle. Juna oli lähtemäisillään. Jätin pyörän huolettomasti maahan. Juoksin postivaunun luo. Lopsis. Tärkeä, kiireellinen kirje oli ehtinyt junaan.
Huohottaen kuljin junan sivua pyöräni luo.
»Onpa siinä saakelin sievä tyttö», sanoi eräs herra vaunun portailta.
Vilkaisin ympärilleni nähdäkseni minäkin kerran »saakelin sievän tytön». Ei vaunun portailla eikä koko asemalla ollut yhtään naista.
»Eikä se lapsi-parka näytä edes olevan selvillä omasta kauneudestaan, koska noin uteliaana ympärilleen vilkuilee», kuulin vielä saman herran sanovan poistuvan vaunun portailta. Sitten hän lähetti minulle lentosuukon.
Silmäni aukenivat. Moni seikka selveni. Ymmärsin, miksi tuntemattomat herrat, jotka aterioivat isäntäni pöydässä, olivat aina aluksi minulle ystävällisiä ja kohteliaita, mutta lakkasivat heti seurustelemasta kanssani, kun ystävällinen isäntäväkeni oli heille hyväntahtoisesti selittänyt sukujuureni. Sinä päivänä selveni minulle, etten koskaan kotiseudullani sukuni tähden pääsisi siihen yhteiskunnalliseen asemaan, johon kauneuteni oikeutti ja haluni veti. Se päivä, se heinäpäivä, synnytti minut uudestaan.
Onni ja menestys kukkikoot kantapäissäsi, mies, joka minua »saakelin sieväksi» tytöksi sanoit!
Koko palkkani säästin kuin saituri ja tuhlasin sen kallisarvoisiin koruihin, hienoihin alusvaatteisiin, jotka erottavat sivistyneen ihmisen nousukkaasta. Niinpä kun vuosi vierähti, oli laatikossani samanlaiset helyt kuin Aina-Siviällä mennessään tohtorin kemuihin. Kotikulmilla en aikonut helyilläni komeilla. Mutta päivä oli valkeneva, jolloin ne saisivat nousta laatikoistaan arvoani ylentämään yleisön silmissä.