Annettuaan minulle tuhannenmoisia käyttöohjeita Satu meni nukkumaan.
En seurannut Sadun käyttöohjeita. Siinäpä vasta puuha olisi ollut. Minulla oli oma metodini. Pakkasin molemmat kirkujat lasten vaunuun ja työnsin posetiivin ulos. Aioin antaa aamukonsertin Siirilän tehdasyhdyskunnalle. Nyt oli herrasväellä tilaisuus huutaa niin paljon kuin oli voimissa varaa, ilmassa oli tilaa. Luuletteko niiden käyttäneen vapauttaan? Vielä mitä! Ne inisivät ensin vähän aikaa, sipristelivät silmiään ja nukkuivat.
Minulla on niin vähän soitannollisia kykyjä, etten saa edes tällaista elävää posetiivia soimaan.
Niin kävi sitten joka yö. Kun otin lapset hoitooni, nukkuivat ne kuin kaksi pientä possua. Mutta kun ne jäivät äitinsä hoteihin, huusivat ne kelvottomat kilpaa. Välisti itki äiti kolmantena. Minun ei auttanut muu kuin uhrautua. Sadun tähden sen tein. Näin voin parhaiten lyhennellä vanhoja velkojani.
Kuulkaapa, mitä kiitollinen aviomies sanoi minulle!
»Varpu, sinä olet todellinen ystävä.»
Ja allekirjoittanut niiasi imarreltuna koettaen maksaa samalla mitalla takaisin.
»Minulla on suuri kunnia saada sinun huuliltasi tällainen ansaitsematon tunnustus, etenkin kun itse olen häikäilemättömästi tunkeutunut sellaiseen hommaan, jonka suorittaminen kuuluu aviomiehen erikoistehtäviin.»
En jäänyt tarkkaamaan sanojeni tehoa. Mies kismittää minua siksi paljon, etten voinut voidessanikaan pitää suutani kiinni.
16.