»Kunniasanallasi?»
»Kunniasanalla! »
»Sitten odotan. Ehkäpä kerran pidät minusta sen verran, että voit tulla omakseni.»
Hän kohotti lakkiaan loikkien tiehensä, ennenkuin ehdin puhua järkeä toivojen turhuudesta. Isukko-parka, hän ei kuulu niihin miehiin, joihin voisin rakastua, vaikka olisimme kahden autiolla saarella.
Ah, Asser, kauniskasvoinen, jumalvartaloinen, siroliikkeinen, miellyttävä-ääninen Luomakunnan Kruunu, sinä olet minulle, sinä ja avioliittosi, havainnollinen, elävä esimerkki, joka varoittaa minua kauneimmaltakin näyttävästä avioliittokakusta!
Ah, Asser! Tiedän, että kylässä, vieraiden ihmisten nähden, olet ruumiillistunut kohteliaisuus, miellyttävyys, rakastettavuus naisia ja eritoten vaimoasi kohtaan. Vaimosi käsilaukku putoaa. Sinä nostat sen ylös. Vaimosi värähtää, noudat liinan harteilleen, suljet vetoisen akkunan. Eteisessä häärit kuin tasavallan ensimmäinen tampurimajuri presidentin takin kimpussa. Ah, Asser, mikä mallikelpoinen aviomies olet — kylässä!
Ja Siirilän rouvat sanovat kateellisina miehilleen:
»Jospa sinä olisit yhtä kohtelias minulle kuin Äyrämö on rouvalleen, niin kelpaisi tässä elää. Sinä olet sellainen tomppeli, joka et ymmärrä, miten miellyttäväksi tuollaiset pikku huomaavaisuudet tekevät avioliiton.»
Neitoset huokaavat:
»Jospa minäkin kerran saisin Äyrämömäisen miehen! Ah!» Sitten he kääntävät silmänsä kattoon ja ovat tunteellisia.