Vedin urheilupuvun ylleni. Kaivoin luistimet kätköistään. Sieluni kävi kuin kilon pullataikina, jossa on kolmenmarkan hiiva. Minun piti vielä samana iltana näyttää L. Kr:lle, etten häntä pyydystele.
Menin luistimineni Äyrämön puolelle. Vanha Rouva parsi poikansa sukkia. Lapset leikkivät uunin edessä. L. Kr. luki sanomalehteä. Ompelija ei ollut vielä tullut. Harvoin ompelijat määrälleen saapuvat. Ilmoitin asiani lyhyesti.
Vanha Rouva kohotti silmälasit päälaelleen. L. Kr. nosti katseensa lehdestä. Ansaitsematon kunnianosoitus hänen puoleltaan.
»Ette suinkaan mene yksin jäälle? Se voi olla vielä heikkoa. Voitte pudota jäihin», huolehti vanhus.
»Kyllä se kestää. Rouva on aivan huoleti.»
Ihme.
»Lähden mukaasi, jos odotat hetken», virkkoi L. Kr. pannen lehtensä pöydälle.
Voiko enää tarjoutua parempaa tilaisuutta naiselle, joka tahtoo selvästi ilmaista kantansa ja periaatteensa miehelle?
»Kiitos», virkoin yliolkaisen kylmästi ja välinpitämättömästi, »älä vaivaudu tähteni!»
»Lapsi-kulta», sujautti mummo väliin, ennenkuin ehdin lausua loppuun sanottavani, »ottakaa hänet vain mukaanne! Kahden on aina turvallisempi. Jäällä voi olla petollisia paikkoja. Sitäpaitsi Asser tarvitsee liikuntoa raittiissa ilmassa. Hän istuu liian paljon sisällä.»