Kuinka, kuinka vihaankaan kirottua L. Kr:ua!
Laskin. Kerroin ja vähensin. Vähensin ja kerroin koko päivän. Pahoin pelkään, etten huomenna saa selvää tämänpäiväisistä töistäni.
Kun äsken palasin neitsytkammiooni, tuli Vanha Rouva Äyrämö luokseni.
»Tiedättekö, Varpu-neiti, että meidän Asser menee uudelleen naimisiin?»
Hohhoo! Hän ei sentään näyttänyt pitävän minua uutena otokkaana.
»Kuulin sen tänään.»
»Minusta on synti mennä uudelleen naimisiin, ennenkuin entinen on ehtinyt edes kunnolleen maatua.»
Niin minustakin, varsinkin sellainen »unohtumattomasti kaivattu» puoliso. Varoin tuota kuitenkin ääneen sanomasta. Sisältäpäin voin olla millainen »saivarennylkijä» tahansa, ulospäin halusin näyttää vapaamieliseltä ja uudenaikaiselta.
»Elävillä ei ole mitään velvollisuuksia kuolleita kohtaan. Aviouskollisuus vannotaan kuolemaan asti. Nykyään se usein katkeaa ennemminkin.»
»Niin te sanotte. Minä olen ollut leskenä jo yksitoista vuotta. Päähänikään ei pälkähtäisi mennä uusiin naimisiin. Rakastin miestäni, ei multakerros ole kyennyt sitä vieläkään sammuttamaan.»