Olen perustanut uuden sukuni valheen liukkaille kiville. Ilmitulemisen pelko on monesti vienyt öitteni unet, saanut päivin hermoni jännityksestä järäjämään. Avioliittoani en ainakaan valheen mukulakiville rakenna.
»En rakasta. Kunnioitan ja pidän hyvin paljon, en rakasta.»
Kaunis ilme hänen kasvoiltaan katosi.
»Miksi sitten menisit kanssani naimisiin?»
»Koska en halua jäädä vanhaksipiiaksi.»
Silmien väliin poimuttui ryppy. Airot kohosivat vedestä. Kädensijaa puristavien käsien rystyt olivat valkeat.
»Miksi suostut juuri minun tarjoukseeni?»
»Miksikäkö? Ehkä siksi, että sinä pidät niin kovasti minusta ja siksi — suo anteeksi, haluan puhua vain totta—, että pääsen varakkaan insinöörin rouvaksi.»
»Varpu, tämä keskustelu ei kai ole leikkiä sinunkaan puoleltasi?»
»Ei. Puhun ja tarkoitan totta.»