Aina-Siviä heittäytyi tuttavalliseksi.
»Varpu, onko Leimu sinua kosinut?»
»Minua! Johan nyt! Tietysti olisin mennyt hänelle, jos minulla olisi ollut siihen tilaisuus.»
»Mutta täällä on vallalla toinen luulo. Kuule, voit hyvin minulle tunnustaa! Ei se tästä sen edemmäksi levene.»
»Luulo ei ole tiedon arvoinen. Sitäpaitsi toivon tuon turhan luulon häviävän. Me naiset emme anna koskaan sydämestämme anteeksi sille naiselle, jolla luulemmekin kerran olleen etusijan aviomiehemme sydämessä.»
»Pikkusielut ovat sellaisia. Minä esimerkiksi tiedän mieheni sydämessä olleen naisia kymmenittäin ennen minua. Kertaa en ole siitä miehelleni sanallakaan maininnut.»
»Kaikki eivät ole sinun kaltaisiasi.» Varmuuden vuoksi menin kääntämään kukkaani akkunalla. Silmäni olisivat voineet pettää isäntänsä.
Puoli tuntia istui rouva Aho-Äyrämö luonani koettaen naarata tietoja ilmoille sielustani. Luultavasti hän tiesi lähtiessään yhtä paljon kuin tullessaan.
Sydämeni on eheä. Se tarvitsee kirveen iskuja haletakseen ja särkyäkseen. Mutta ylpeyttäni kirvelee. Tullapa nyt syrjäytetyksi sellaisen ruman, harvahampaan marakatin tähden! Hiis!
28.