Pohjolan häihin ei kutsuttu Lemminkäistä. Reino Leimun ja Aura Peipon häihin ei kutsuttu Varpu Vapaata.
Joku runollinen sielu sepitti tapauksesta runon, joka ilmestyi nuorisoseuralaisten lehdessä, herättäen Siirilässä vilkkaamman huomion kuin yksikään Juhani Ahon lastu.
Ikuistan ensimmäisen värssyn:
»Kun kukkia riisteli syksyiset säät, oli Siirilän tehtaalla insinöörin häät. Ovat rinkilät, kaakut oivat. Mut Varpu hän huolta vieraille toi, kun kotona kupistaan kahvia joi. Kuule, kielikellot ne soivat! Ne soivat.»
Meikäläinen orpo konttorineitsyt, jolla ei ole sukua, ei perhettä, ei nauti kesälomaansa kesän aikana. Hän säästää silloin ja tekee joka kuu työtä kahden edestä. Mutta kun tulee syksy, kokoaa hän säästönsä ja matkustaa pääkaupunkiin viettääkseen siellä viikon, pari loisteliasta hotellielämää kuin paraskin pohatta. Rahojen loputtua häviää hän jälleen maaseudun hämäriin.
Järkevät ihmiset haukkuvat tällaista menettelyä. Heidän mielestään pitäisi rahat viedä säästöpankkiin ja kuoltuaan lahjoittaa ne vaikkapa jollekin »Iloa ilottomille»- tai »Taidetta saunoihin»-yhdistykselle, joita ylellisyydessä piehtaroivat henkilöt perustavat saadakseen työtä työttömään elämäänsä, nimensä aikakirjoihin ja voidakseen puhtaalla omallatunnolla elää komeasti köyhien keskellä.
On Siirilässäkin tällaisia yhdistyksiä, on monta. Helsingistä tulee hengen innoittama puhuja, ja kohta on yhdistys valmis. On kunnia-asia sivistyneen ihmisen kuulua moneen yhdistykseen. Ei saa olla niin itsekäs, että oma minä on kaikki kaikessa. E-ei! Sellainen ihminen on barbaari, punikki. Kaikki, mitä armas pääkaupunkimme meille tarjoo, se pitää maalaisen irvistämättä niellä, jos mielii olla sivistynyt.
No, me siiriläiset koetamme olla sivistyneitä. Me kuulumme kaikki »Iloa ilottomille»-, »Taidetta saunoihin»-, »Tuberkuloosin vastustamisyhdistys»-, »Martta»-, »Lotta»-, nuorisoseura-, suojeluskunta-, eläinsuojelus-, luonnonystävä-, osuustoiminta-, lastenhuolto-, kotikasvatus- ja syöpäläistenhävitysyhdistykseen. On tuossa urakkaa kerrakseen. Jos on huono laskutaito, niin sormet eivät riitä. Ei sitten ole ihmeenä pidettävä, jos virkeästi toimivan »Iloa ilottomille»-yhdistyksen vuosikokoukseen ei ole muistanut muita jäseniä tulla kuin puheenjohtaja ja sihteeri.
Sitten kun minä lakkaan kylvämästä rahojani turhuuteen ja rupean säästämään ja tulen rikkaaksi, sitten minä perustan yhdistyksen, jolle annan nimeksi »Kaikkien hyvien ja hyödyllisten yhdistysten yhdistys», ja tämän yhdistykseni tarkoituksena tulee olemaan: hyvän tekeminen sen paikkakunnan eduksi, jossa yhdistys on.
Puhun tietysti jälleen järkevien ihmisten mielestä kuin keitetystä pässinpäästä. Yhtä hauskaa! Tämä kaikki onkin kirjoitettu nitistetyn omantuntoni pimitykseksi, sillä se tosiaankin neuvoo minua panemaan rahani pankkiin ja jättämään niiden kylvämisen toisten ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi.