Kesken kaiken tuli isäntä käskemään minua puhelimeen.
Se oli tietenkin tuo siunattu tohtori, joka kysyi, miksi helkkarissa olin juossut tieheni jo toisena iltana perätysten, kun hän oli tullut tapaamaan. Ilmoitin rauhallisesti, ettei hänen pitäisi tulla tapaamaankaan, ellen kipeästi tarvitsisi lääkärin apua.
»Mitä helkkaria tämä tietää?»
»Halloo! Odottakaa vähän!»
Käskin neiti Vuokon puhelimeen. Kuin lintu lehahtaa oksalle liehuvalle, niin Vuokko kapsahti istumaan pöydän reunalle, ja pitkä liverrys alkoi.
Nauraen heittäydyin neitsytkammion hyllyvälle sohvalle kirjavaan kukkas- ja perhosmaailmaan. Emäntä painoi oven kiinni, jottei tyttären liverrys kuuluisi luvattomille korville, ja vaipui sitten käsitöineen nojatuoliin.
»Opettajatarhan on seurustellut tohtorin kanssa.»
»Hyvin vähän.»
»Meidän Vuokko seurusteli hänen kanssaan koko viime talven. Taitavat nyt pian mennä jo kihloihinkin, näin meidän kesken sanottuna.»
Ei pitäisi koskaan noin suuria totuuksia lausua pienettä esipuheetta. Se voi olla vaarallista. En kylläkään halvausta saanut, mutta röhönauru oli väkisinkin päästä. Millainen don Juan tämä meidän rakas tohtorimme onkaan!