»Kuule, eno, sinä voit puolustaa minua saamaan paikan täkäläisessä kansakoulussa. Olen varma, että hoidossasi rupean jälleen kukoistamaan kuin lamainen koni.»
Ei ole lainkaan hauskaa joutua omaistensa reposteltavaksi. Koetin pitää puoliani kuudelta taholta tähdättyä pommistusta vastaan.
»Tyttö on rakastunut», ilmoitti Lassi-serkku, seitsemäsluokkalainen, kylmäverisesti, »siinä syy ruokahalun puutteeseen».
»Hän punastuu, hän punastuu», kiljuivat Hemmo ja Jouko, iänikuiset kiusanhenget.
»Kuka on se onnellinen, joka on käynyt vaaralliseksi ruokahalullesi?» kiusoitteli Lassi.
»Parhaat tässä nyt rupeavat toisen sydämenasioita tutkimaan! Tule,
Liisa! Kerron sinulle Helsingin kuulumisia.»
Jumala Jussia siunatkoon, kun vapahti minut kidutuspaalusta!
Syyttäen väsymystä pääsin eroon herttaisesta Jussistakin. Mainittakoon tässä vain vilaukselta, että Jussin viime kesäinen rakkaus on kuollut ja kuopattu. Jussin sydän on musta kuin riihen seinä. Tyttö oli ollut uskoton.
Raskas on omakin sydämeni, raskas kuin lyijykuula. Pelkään, ettei se jaksa pysyä paikallaan, vaan pudota molskahtaa maahan. Viime viikon tapaukset ne sydäntäni raskauttavat. Olen monesti nipistellyt itseäni päästäkseni varmuuteen, että olen todellakin hereillä enkä näe pahaa unta.
Tämä on neljäs päivä siitä, kun kapistin Latomeren lumen kalosseistani ja pyryssä ja pakkasessa tulin Mörskään, nousin junaan.