»Kiitos sinulle.»
Keskellä pihaa, kaiken kansan nähden, tuo kihlauksensa purkanut mies syleili minua turkkeineni.
»Herran tähden! Hillitse itsesi, mies!» huusin hätäytyneenä.
Kyytipoikani muistutti myrskynmerkkiä allakan nurkassa, mutta Berglund oli ruumiillistunut riemu.
»Menehän huoneisiisi. Rauha odottaa siellä kahvipannuineen! Tohtori, olkaa hyvä ja seuratkaa neitiä! Minä huolehdin tavaroista ja hevosesta.»
Lensin turkkeineni asunnolleni. Merkeistä päättäen oli kuu pudonnut
Rauhan syliin.
Olin tarttumaisillani oven kädensijaan, kun käsi laskeutui olalleni ja synkät silmät mittelivät olemustani.
»Mikä on hätänä?»
»Sinunko tähtesi Berglund on purkanut kihlauksensa?» »Mitä hullua?
Eihän toki!»
»Hän syleili sinua.»