»Hän nosti minut reestä eikä syleillyt. Äläkä rutista olkapäätäni jauhoksi!»
Samassa tyrkättiin ovi sisältäpäin auki, ja kynnyksellä seisoi onnesta paistava Rauha.
»Terve, Rauha!» huusin iloisena ja pyöräytin häntä kelpo tavalla ympäri. Mieleni teki sulkea hänet syliini, mutta isiltä perityt tapani eivät mukautuneet moiseen herrasväelle kuuluvaan hempeilyyn. Totesin vain, että on suloista tavata ystäviä ja tovereina.
Rauha hymyili salaperäistä hymyään kuin neitsyt Maria enkelin ilmestyksen jälkeen. Halusin tarttua tohtoria niskasta ja heittää hänet luokkina ulos saadakseni rauhassa pitää poliisikuulustelun toisten sydämenasioista. Toista tuntia hän istui meillä minun kiusallani.
Tuskin ovi ehti kunnolleen sulkeutua tohtorin jälkeen, kun Berglund tempasi Rauhan syliinsä ja ilmoitti juhlallisesti kihlauksensa.
»Loppiaisena se jo tapahtui, mutta säästimme julkaisemisen siksi, kunnes tulit kotia. Halusimme nähdä ystävälliset kasvosi ensimmäisenä onnittelijana.»
Kuten ylläolevasta näkyy, olen onnistuneesti kumonnut vanhan viisauden: »kun on akka puhemiehenä, niin on piru konttimiehenä». Mutta minä en olekaan akka, vaan neitsyt.
Maailma halkeaa halusta tietää, kuinka minun onnistui purkaa entinen kihlaus ja rakentaa tilalle uusi. Sille en hiisku sanaakaan osallisuudestani koko hommaan. Saavat luulla sen syntyneen itsestään.
Tosiasiana kuitenkin pysyy, että minä yhtenä pyryiltana ennen joulua otin leipävartaan ja uhkasin sillä kuuta sanoen:
»Jos et nyt vain putoa Rauhan syliin, joka ei itse uskalla sinua tulla pudottamaan, niin otan ison tervasudin ja tervaan koko kuun.»