»Mitä tämä oikein tarkoittaa, Liisa? Onko sinulla joku muu luonasi?» murahti mies lasin takana aivan aviomiehen äänellä.
»Yksin minä olen, mutta mitä ihmeen asiaa…»
»Avaa sitten heti akkuna! Olen jo puolisen tuntia saanut seisoa täällä sateessa. Sinä nukut kuin tukki.»
Työnsin uutimet kokonaan syrjään. Oli tosin siveetöntä näyttäytyä vieraalle miehelle paitasillaan, mutta toivottavasti vieras ei soimannut minua siitä, sillä hänen naputtelunsa neitsytkammion lasiin näin jumalattomaan vuorokauden aikaan oli mielestäni yhtä siveetöntä.
Painoin nenäni ikkunaan minäkin.
»Mitä asiaa olisi? Ehkä kiireellistä?» kysyin.
Pitkä mies veti äkkiä naamansa pois lasista.
»Kuka te olette?» mutisi hän.
»Liisa minä olen, ja Liisa aivan syntymästäni saakka sittenkin. Mutta minulla on tapana ottaa vieraita vastaan päivällä ja ovista. En ole lainkaan mukautunut yöelämään.»
Minulla tuntui vielä olevan enemmänkin kahdenkeskistä sanottavaa nuorelle miehelle (sillä nuori hän kai oli), mutta sitäpä tämä ei halunnutkaan, vaan pötki pakoon niin, että pensaat puutarhassa lakoilivat.