Nauraen kiipesin vuoteeseeni. Merkillinen elämys! Eikö totta? Arempi ihminen olisi jo moisesta herättänyt koko kylän. Minä vain sievästi karkoitin rauhanrikkojan. Mitähän kummaa varten hän mahtoi oikein ikkunasta sisään tupata? Luultavasti joku renkipoika, joka pyrki piian luo yöjalkaan, mutta erehtyi surkeasti ikkunasta. Miekkonen! Sai aivan suotta seisoa sateessa.

Aamulla emäntä kysyi, olinko nukkunut hyvin.

»Kiitos, oikein hyvin. Kuka poloinen vain lienee yöllä erehtynyt ja tullut naputtelemaan ikkunaani.»

Emännän lihavat leukapielet nytkähtivät omituisesti. Vanhin tytär pujahti tupaan väelle velliä keittämään, ja toiset tyttäret oikoivat tärkeinä esiliinojensa poimuja. Kerroin tietysti latukantasiaan myöten koko jutun ja ihmettelin, miten vähän pohjalaisissa on huumorintajua. Kukaan ei edes hymyillyt lennokkaalle kuvaukselleni.

»Kattokaas, neiti, täälläpäin on sellaanen tapa, jotta nuoret miehet pruukaa tulla lauvantaiehtoosin flikkaan kans praataamahan», selitti emäntä hiukan salaperäisenä, ja tyttäret näyttivät noloilta.

»Tulevatko he noin vain ilman muuta tuntemattomiakin tyttöjä praataattamahan? Sehän on hyvin kohteliasta. En ole vain tottunut sellaiseen tapaan.»

Nuorin tytär tirskahteli huomautukselleni, vanhemmat hymähtivät, ja emäntä lavensi selitystään.

»Eivät ne sentään tuntemattomia, reirut pojat. Ne jo jouki friiaavat, jotka praataamas käyvät. Se viimeöinen oli meirän Liisan friiari.»

Yöjalka siis, kuten arvasinkin! Oikein ison talon tyttärihin! Pohjanmaalla näyttää olevan vieläkin yleistä yöjalassa käynti. Hiastamiseksi sanottu täkäläisellä hienolla sanalla. Ja äiti itse kertoo sen luonnollisena asiana! Eijaa, sieluni! Jos meikäläisen äitirouva olisi yllättänyt nuoren miehen iltapäivälläkin ja tavallisella asialla tytärpuolensa ja tyttärensä neitsytpyhäkössä, niin korppien ruoaksi se nuori mies olisi varmasti joutunut. Omaa kohtaloani en uskalla kuvitellakaan.

Kauan en tahtonut viipyä esimiehen perheen vastuksina. Hyväähän minulle kyllä tarjottiin ja paljon, vaikka pieni ystävällisyys mausteena ei olisi ollutkaan haitaksi, mutta mieleni paloi pystyttämään omaa taloutta. Aamiaisen jälkeen lähdin puheenjohtajan saattamana koululle. Jo tullessani toissa päivänä näin sen. Täällähän voikin nähdä yli koko pitäjän, kun vain viitsii kavuta vähänkin korkeammalle maasta (esim. savutorven nenään). Sopesta katsoen näytti koulu olevan lähellä, mutta kolme ja puoli kilometriä saimme kävellä, ennenkuin voimme avata koulun punaisen, kronkelilukkoisen veräjän. (Lapset nousevat luonnollisesti aidan yli veräjän pielestä, sillä heillä ei ole kärsivällisyyttä kopeloida viittä minuuttia veräjän hakaa.)