Terve, työtanner ja uusi koti!
Terve!
Elokuun 31 p.
Neljä päivää olen laittanut kotiani kuntoon. Niin olen raatanutkin kuin neekeri ja orja. Olkaa hyvä ja katsokaa rakkoja ruusunpunaisissa kämmenissäni! Mutta hauskaa työtä se on ollut, hauskinta mitä tiedän. Aika on mennä livahtanut kuin auto (jonka ohjaaja on nousuhumalassa). En ole lainkaan huomannut sateisia päiviä, en latoja enkä heinäseipäitä. Särkynyt sydämenikin on tuntunut kokolailla eheältä ja terveeltä. Rakas »varaventtiilini» ei tietystikään jaksa käsittää, että minunlaisellani kukoistavalla olennolla olisi rinnassa särkynyt sydän. Asia on kuitenkin niin ikävästi! Ohhoo! (Metrin pituinen huokaus.)
Koulu on kesällä kylää. Kirkko, puodit, pankki ja pappila ovat aivan lähettyvillä. Lähin naapuri, Komi, on kujan toisella puolen. Komea rakennus on tämä koulu. Koulutalo tuoksuu vielä tuoreelle pihkalle. Se onkin vasta viime kesänä rakennettu. Opinhaluisia, pieniä kansalaisia, tai paremmin sanoen opinhaluisiksi pakotettuja pieniä kansalaisia, oli ilmaantunut niin runsaasti, että täytyi koulun seiniä levittää. Se tapahtui helpoimmin rakentamalla uusi luokkarakennus ja muuttamalla vanha opettajain asunnoksi. Suuren rähäkän ja motkotuksen jälkeen olivat kunnan isät suostuneet sellaiseen toimenpiteeseen.
Meitä on neljä »valistajaa» talossa. Kaksi miestä ja kaksi naista. Toisen miesopettajan pitäisi oikeastaan siirtyä sille uudelle koululle, jonka perustamista tarkastaja koettaa toteuttaa. Mutta kunnan isät tuumivat, että mitä ihmettä varten pitäisi joka opettajalle oma koulunsa laittaa. Asukoot yhdessä! Joutavat »muksut» pitemmänkin matkan lämpimikseen kulkemaan! Ei jokaisen viiden kilometrin päähän kannata koulua rakentaa. Johan nyt!
Johtaja Taneli Iippo, perheellinen, asuu opettajarakennuksen toisessa päässä, ja hänellä on hallussaan lain säätämä kolmen huoneen ja keittiön asunto. Keskellä rakennusta emännöi alakoulunopettajatar, neiti Rauha Tuomikoski, keittiössä ja kamarissa. Minun lauluni helähtelee talon toisessa päässä. Opettaja Oskari Berglund, poikamies, on majoitettu luokkarakennuksen yläkertaan.
Nyt piirrän tähän kuvan asunnostani. (Piirustus… välttävä 6.)
Sulkuihin pantu lauseke osoittaa, etten ole mikään tähti piirustuksen
taivaalla, mutta aina toki osaan vedellä havainnollistuttavia viivoja.
Opettajan tunnusmerkki on havainnollisuus.
Opettajatar Liisa Harjun lokaali 1923—24: [Piirros.] Mittakaava: (En muistanut sitä käyttääkään.)
Tällainen on kotini. Tässä paperilla se ei juuri silmiä hivele, mutta kun nostan katsantoni ja tarkastan valtakuntaani, niin ilon kiljahdus kihelmöittää kurkkuani. Syytä onkin iloita. Tunnen monta nuorta opettajaa, jotka eivät voi viisiin vuosiin uneksiakaan omaavansa tällaista kotia ja joiden on pakko aloittaa elämänsä lainatun sängyn ja pakkilaatikkojen varassa.