»Itse hän on mustasukkainen. Minä kuulin, kun pankinjohtaja pyysi tohtoria Jussiksi, niin tämä lupasi, mutta sillä nimenomaisella ehdolla, että opettajattarelle annetaan Liisan osa. Herrat eivät tienneet minun olevan kuulomatkan päässä. 'Taitaa olla ylpeä tyttö?' kysyi johtaja. 'Ylpeä kuin synti ja kiukkuinen', virkkoi tohtori, 'mutta olen päättänyt valloittaa hänet. Saatpa nähdä, miten mainiosti hän jo halailee minua Pohjalaisissa.'»
»Mainiostihan se kävi. Ovat tainneet hiihtoretkillä ottaa ylimääräisiä harjoituksia, sillä kömpelösti se olisi yhteisharjoitusten perusteella käynyt.»
»Entäs sitten? Mitä vielä?» kysyin astuen neitosten pariin, jotka kävivät säälittävän noloiksi. Postineiti toipui ensiksi.
»Puhuimme vähän sinusta.»
»Kyllä kuulin. Sallikaa minun myöskin sanoa jokin sana puolestani. Te luulette minun ryöstävän teiltä tohtorinne. Turha luulo. Minä en huoli hänestä, vaikka tarjoaisitte hänet kultalautasella voissa paistettuna.»
Käänsin selkäni ja menin takkini luo. Puin sen ylleni. Parasta oli lähteä kotiin.
»Liisa!» kuulin tohtorin kutsuvan nimeäni. Neitoset vaihtoivat silmäyksiä. En ollut kutsua kuulevinanikaan.
»Liisa, sinähän lupasit jäädä tanssimaan!»
»Lupasin, mutta nyt peruutan puheeni. Menen kotiin lepäilemään.
Hyvästi! Pidä hauskaa!»
»Odotahan! Pitääkö sinun nyt noin rynnätä? Tanssi edes kerran kanssani!»