»Olet oikeassa. Minä en ole tarpeeksi arvokas ystäväksesi. Suo anteeksi, jos voit!» Hän kumarsi ja marssi tiehensä.
Oliko hänen äänessään todellakin kunnioitusta, vai oliko lause vain teeskentelyä, siitä en ole varma.
Katselin hänen jälkeensä, kun hän kahlasi paksussa nietoksessa kotiinsa.
Omaksi ihmeekseni en ole hänelle lainkaan vihainen. Säälittää, poikaparka. Mutta on jo hänenkin aika oppia ymmärtämään, etteivät kaikki naiset ole yhteen muottiin valettuja ja että hänkään ei vastustamaton ole.
Huhtikuun 5 p.
Latomereläiset ovat ilahduttaneet minua verolla. Se oli aivan odottamaton ilo. Olinhan vielä viime vuonna tuhlaamassa kallista isänperintöä, nyt on minua rangaistu siitä 120 äyrillä. Hohhoo! Huomaan olevani rikas ja äveriäs. Paljonko lienee äyrin hinta? Etten vain joudu ulosmitattavaksi kimpsuineni, kampsuineni!
Berglundilta verotus vei koko kylpyilon. Hänellä on 135 äyriä ja hänen rouvallaan 60. Summa = 195 äyriä.
»Ei sinun kannata olla noin kärttyinen. Itsehän ilmoitit tulosi. Ota minusta kaunis esimerkki! Minä olen iloinen, vaikka verottivatkin minua toisen omaisuuden hävittämisestä.» Koetin lieventää isännän mörrituulta.
»Eivät minua omat veroni harmitakaan, sillä minua on verotettu liiankin oikein. Mutta nuo isännät minua harmittavat. Ajattelepa esim. Majatalon isäntää. Kuinka monta äyriä luulet hänellä olevan?»
»Odotapas! Hänellä on majatalo, auto, neljä hevosta, kymmenkunta lehmää, kanala, suuret pellot, oma työväki y.m. maallista hyvää kaksikerroksisesta asuinrakennuksesta alkaen. Kun minulla on sata äyriä, niin täytyy hänellä olla neljäsataa, sillä ei hän ole toki sen enempää voinut jutkauttaa.»