»Ei. Mutta meillä on kylpy tänä iltana.»
»Kuule, tiedätkö mitään Berglundin ensimmäisestä morsiamesta?»
»Tiedätkös sinä?»
»Tiedän. Hän kuuluu olleen vanha eukko. Aivan sopiva Berglundin äidiksi, mutta rikas. Ajatteles, että kylässä luultiin hänen purkaneen kihlauksensa sinun tähtesi! Ällistys oli yleinen, kun hän naikin Tuomikosken.»
»Se olikin tarpeellinen ällistys tälle rikkiviisaalle paikkakunnalle.
Hyvästi!»
Juoksin oikotietä kirkon kautta koululle. En mielelläni kulje illalla hautausmaan ohitse. Sielussani on salaperäinen kammo sitä paikkaa kohtaan. Tuntuu kuin kuolleet potkisivat paksun multapeitteen pois päältään, laskisivat irvistelevät leukansa kiviaidalle ja sähisisivät: »Tällaiseksi sinäkin kerran tulet.» Nyt oli kuitenkin vielä hämärä ja rohkeuteni ei ollut mennyt mailleen yhtaikaa auringon kanssa.
»Liisa!»
»Uijee!» kiljahdin vastaan, huulinpa todellakin, että vainaja jo minua huhuili aidan takaa. Valmistauduin kiitämään kaikin voimin käpälämäkeen, kun huomasin mustan miehen lähestyvän keskikäytävää pitkin.
»Ethän vain liene pelästynyt?» kuulin tutun äänen kysyvän. Pysähdyin.
Korpinenhan se oli.
»Vähältä piti, etten pelästynyt. En todellakaan osannut aavistaa, että olet ruvennut kuolleitten kanssa seurustelemaan.»